Netflixin esittämä kulttisuosikki Squid Gamen kolmas kausi on käytännössä kahtia jaettu toinen kausi – sehän ei ole yllätys. ”Kolmas” kausi jatkuu suoraan siitä, mihin toinen kausi päättyi. Kannattaa siis kerrata tapahtumat ennen kolmannen kauden nauttimista.
Jos et ole kolmoskautta vielä katsonut, sisältää juonipaljastuksia.
Kakkos-ja kolmoskautta ei voi erottaa toisistaan, koska ne ovat samaa tavaraa, joten kolmannesta puhuttaessa väkisinkin tulee viitattua myös toiseen kauteen. Suuri kysymys on, saadaanko valtavaksi ilmiöksi nousseelle sarjalle järkevä loppu. Kyllä ja ei. Jos lopuksi lasketaan selvät vihjailut Squid Gamen jatkosta, olkoon niin. Mutta Oscar-voittaja Cate Blanchett ei pikkurahalla lähde edes 15 sekunnin hätäiseen vilahdukseen, joten lienee turvallista odottaa suosikkinäyttelijän jatkavan roolissa myös tulevassa projektissa.
Mitä tulee itse Squid Gamen tarinan päätökseen, päähenkilö Seong Gi-hunin missiolle saadaan pätevä lopetus mutta samaa ei voida sanoa epäinhimillistä ja moraalitonta rahantekokonetta pyörittävän organisaation suhteen. Pedolta saadaan katkaistua korkeintaan muutama hiussuortuva. Kuten todellisessakin elämässä, suuret pahat organisaatiot elävät ja voivat hyvin niin kauan, kun on olemassa moraalittomia raharikkaita, jotka täyttävät omat halunsa ja perversionsa muista välittämättä. Vaikka Squid Gamen ensimmäisellä kaudella viitattiin enemmän yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja kapitalismin nahkasaappaan alla kituvaan perusjannuun, toisen ja kolmannen kauden kohdalla yhteiskunnalliset heitot jätetään vain viittausten tasolle. Raaka kapitalismi jyrää ja pelaajat ovat mukana vain hankkimassa pankille tarvittavat velkarahat. Verirahoista ei tarvitse puhua, koska kaikki pelaajat ovat samassa veneessä – toisilla on vain enemmän velkaa. Sarja ei myöskään pysähdy suuremmin miettimään, miksi vahvemmat pyrkivät aina jyräämään heikommat kanssaeläjät. Öykkäriporukka, joka lahtaa yön tunteina muita pelaajia, on nopeasti koossa mutta ilman tunnontuskia.
Pelit ovat edelleen sarjan parasta antia. Näyttävät lavastukset ja esillepanot ovat juuri sellaisia, joiden voisi olettaa kiinnostavan kaiken nähneitä friikkejä raharikkaita, jotka lyövät vetoa omaisuuksia ilman omantunnontuskia toisten verisellä kohtalolla. Veripalttua on tarjolla hieman lievemmässä muodossa mutta väkivalta on edelleen raakaa ja yllätyksellistä. Päähenkilön roolihahmoa ei onnistuta syventämään ja välillä Seong Gi-hun jää lähes taustahahmoksi. Roolihahmo on kuitenkin edelleen sarjan kantava voima, vaikka kolmannen kauden loppua kohden miehen motiivien syyt ja seuraukset ovat edelleen kohtuullisen ohuella pohjalla. Jo toisen kauden veristen pelien lanseeraama yhteisöllisyys on vahvana aivan sarjan loppumetreille saakka. Yllätyksiäkin yritetään, ehkä suurimpana vastasyntyeen vauvan tuominen pelinappulaksi. Pelien jännite on ihailtavan nousujohteista ja draaman kaarta venytetään kerta toisensa jälkeen.
Mutta, kaikki saaren ulkopuolella tapahtuva on täysin hukkaan heitettyä ruutuaikaa. Veljeään etsivä poliisimies on jo kahden kauden ajan lyönyt päätään seinään ja kolmannen kauden loppu ei tuo muutosta. Veneellä ajetaan siellä-sun-täällä ja kuolemanpeliä järjestävän tahon kätyri jallittaa poliiseja 10-0. Myös pelien ulkopuolinen toiminta saarella kilpailijoiden keskuudessa on yhtä jaarittelua. Vaikka pelaajajoukosta irtoaa kymmenkunta mielenkiintoista tyyppiä, sehän on selvää, ettei porukkaa ole kuuden kuolemanpelin jälkeen pahemmin pystyssä. Varsinkin äänestykset, joita käydään jokaisen pelin jälkeen, ovat tappavan tylsää katsottavaa. Miksi äänestyksiin, joissa pelaajat saavat päättää pelien jatkosta, käytetään niin valtavasti aikaa?
Allekirjoittanut piti viimeisen pelin ennakko-odotuksia rikkovia käänteitä maukkaina. Katsojaa vietiin kuin pässiä narussa. Tosin sylivauvan asettaminen tapahtumien katalysaattoriksi tuntui liian helpolta ratkaisulta. Mutta jos tarinan lopun olettaa tarjoavan selityksiä tai suurempaa moraalista pohdintaa, katsoja joutuu pettymään. Squid Gamesta on matkan varrella kadonnut yhteiskunnallisen kritiikin hammas ja vähäinenkin huumori jäi jo ensimmäiseen kauteen. Kaavamaisuuden ja ennalta arvattavien käänteiden vastapainoksi sarja onnistutaan tuomaan torvet soiden finaaliin mutta toiminnan vastapariksi on vähäisesti draaman aineksia. Pelaajien välinen yhteisöllinen painotus on hyvä idea mutta Squid Gamen jatkokausien ongelma on sama, kuin niin monen muun mysteeriyllätysmomenttiin luottavien jännäreiden – kuinka säilyttää edes pieni osa epätietoisuuden luomasta mysteeristä kulissien jo paljastuttua katsojalle. Squid Game ei ole perusongelman suhteen lähtenyt kehittämään pyörää uudelleen mutta intohimoisella otteella tehty sarja ei myy perintöään kuitenkaan liian halvalla. Squid Game säilyttää loppuun asti viehätystään, vaikka ensimmäisen kauden tasolle ei ole asiaa.
Squid Gamem kolmas kauso on katsottavissa Neflixisissä, joka on saatavilla Elisa Viihteestä.
Teksti: J.A. Kaunisto. Kuva: Netflix
