Spice Girls -tähti Mel B on mediatietojen mukaan saanut vakavia silmäoireita – aiheuttajana herpes-virus?
Mel B, joka valmistautuu parhaillaan viikon kuluttua alkavaa Britannian areenakiertuetta varten, on selventänyt silmävaivojaan somessa.
Mel B kertoo Instagramissa kokeneensa kauhean tilanteen viime viikolla – oikea silmä ”sokeutui” ja vasenkin silmä oli ”ihan hämärä”. Lehdistössä ehdittiin jo kirjoittaa sitä ja tätä – että kaikki oli äkkiä ok mutta totuus on toinen.
”En ollut ok ja vastaavaa ei ollut tapahtunut ennen. ’Luotettavat lähipiirilähteet’, haistakaa pa*ka”.
Mel B:n mukaan oikeassa silmässä todettiin värikalvotulehdus (iriitti) ja vasemmassa uveiitti (toimittajan huomiona uveiitti ei ole yksittäinen tauti, vaan värikalvon, sädekehän ja suonikalvon tulehdusten yhteisnimitys)
Mel B sai tulehdusten hoitoon väkevän lääkityksen. Vaivan hallintaan saamiseen voi mennä kuukausia. Mel B:n suurin huoli on nyt, mistä löytää katu-uskottava silmälappu kiertuetta varten. Madonnalle ei viitsi soittaa!




