Ohjaaja: Antoine Fuqua. Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Forest Whitaker, Rachel McAdams. 124 min. K-16. 2015.
Vaikka nyrkkeilyelokuvat ovat säilyttäneet asemansa Hollywoodin urheiluelokuvien keskiössä, on niiden kultakausi auttamatta ohi. Film noir -aikakauden nyrkkeilyelokuvat kuten Body and Soul (1947), aliarvostettu The Set-Up (1949) ja The Harder They Fall (1956) kuvasivat nyrkkeilykehän avulla kriittisesti yhteiskunnan korruptiota ja moraalista rappiota. Sen jälkeenkin on tehty joukko erinomaisia nyrkkeilyelokuvia, kuten ehkäpä kaikkien aikojen paras urheiluelokuva Kuin raivo härkä (1980).
Viimeistään Rocky Balboan hahmon (joka tänä vuonna sai jo seitsemännen elokuvansa) myötä nyrkkeilyelokuvat alkoivat toistaa kaavan altavastaajan noususta suuruuteen. Sellainen on myös Southpaw.
Billy ”The Great” Hope (Jake Gyllenhaal ) on voitosta voittoon iskenyt nyrkkeilyn raskaan keskisarjan maailmanmestari. Lyöntejä lähinnä naamallaan torjuneen mestarin vaimo (Rachel McAdams) toimii käytännössä miehensä omaishoitajana ja tytär lukee isälleen iltasadun, ei päinvastoin.
Kun nuoruudesta asti tukena ollut vaimo saa surmansa ampumavälikohtauksessa, joutuu Billyn elämä syöksykierteeseen, jossa katkolle joutuvat sekä ura että mies. Ensin alta lähtevät talo ja autot, mutta niitäkin musertavimmalta tuntuu tyttären huostaanotto.
Lastenkodissa kasvaneen maailmanmestarin nousu rappiotilasta takaisin huipulle on tuttuakin tutumpi. Myös laitakaupungilla nyrkkeilysalia pitävä, elämänviisauksia jakava valmentaja (Forest Whitaker) ja elokuvan päättävä ottelu, jossa Billy kohtaa pahimman vihamiehensä, ovat nekin pahemman luokan kliseitä.
Nyrkkeilykohtaukset ovat paremmin toteutettuja kuin Victor Perezissä (2013), vaikka jälkimmäisessä pääosan näytteli nyrkkeilyn olympiakullan ja ammattilaisten maailmanmestaruuden voittanut Brahim Asloum. Nyrkkien ruhjovaa vaikutusta korostavissa hetkissä alleviivautuu lajin asema yhteiskunnallisesti hyväksyttynä väkivaltana. Fyysinen tuska on läsnä myös Hopen noustessa sängystään mestaruusottelua seuraavana aamuna vaivaisena kuin sotasairaalasta.
Iskujen voimaa hellivä kerronta ei yllä lähellekään Kuin raivo härän nyrkkeilykohtauksia, joissa tyylitelty estetiikka ylitti realistisemman tyylin mahdollisuudet kuvata elokuvan keinoin otteluiden vimmaa ja intensiteettiä sekä iskijöiden vaihtuvia tunnetiloja.
Jake Gyllenhaal osoittaa jälleen muuntautumiskykyä tehdessään toisen huippuroolin heti Nightcrawlerin (2014) jälkeen, tosin tällä kertaa huomattavasti huonommassa elokuvassa. Uskottavuutta lisää, että hän on rääkännyt kehonsa huippunyrkkeilijän rasvattomaksi lihaskasaksi.
Elokuvan pääosaan kaavailtu Eminem olisi ollut huonompi valinta mutta muodostanut hauskan parivaljakon Hopen manageria näyttelevän Curtis ”50 Cent” Jacksonin kanssa
J. K. SILVENNOINEN
”rääkännyt kehonsa huippunyrkkeilijän rasvattomaksi lihaskasaksi.”
Uskomatonta tyyliä ja asiantuntemusta.