Simo Halisen uutuusromaani Nainen joka katosi johdattelee lukijan kahden rakastavaisen ja synkän rikoksen alkulähteille. Mesta.netin kirjasivusto haastatteli elokuva-ohjaajanakin tunnettua kirjailijaa.
Nainen joka katosi (Docendo) -kirjassa mies kohtaa äitinsä hautajaisten jälkeen mysteerinaisen. Syntyy intohimoinen suhde, mutta nainen katoaa mystisesti. Kun mies ryhtyy etsimään naista, hän joutuu vanhan rikoksen lähteille. Tarinasta kehkeytyy unenomainen, eroottisesti latautunut ja kihelmöivän tiiviiksi keitetty trilleri.
Mistä sait idean kirjan tarinaan ja maailmaan? Millainen oli syntyprosessi?
Kirjoitan työkseni joka päivä. Kirjaan ideoita sekä proosateoksiin että käsikirjoituksiin. Usein en aluksi vielä tiedä mitä reittiä lähtisin kulkemaan. Ajatuksia syntyy joka päivä. Rekisteröin asioita todellisuudesta, alan esittää itselleni hypoteeseja. En muista mitään tarkkaa hetkeä, enkä sytykettä tälle romaanille. Mutta olin heti koukussa ajatukseen, että mies kohtaa naisen ja ajautuu suhteeseen ilman että tietää oikeastaan ollenkaan mitään naisesta, eikä saa edes kertoa itsestään mitään. Minulla ei ollut aluksi edes naisen salaisuutta tiedossa. Mutta kun sen ymmärsin, tiesin välittömästi, että se korreloi miehen oman elämäntilanteen kanssa. Kumpikaan ei voi kovin hyvin. Heistä tulee peilejä toisilleen.
Sitten pyörittelin ideaa hetken ajan treatmenttina, siis 50-70-sivuisena proosamuotoisena tekstinä, josta usein aletaan kirjoittaa elokuvakäsikirjoitusta. Mutta kesken prosessin aloin kuulla kertojaääntä, ja se vei mennessään. Aluksi ajatukseni oli kirjoittaa juttu samalla tyylillä kuin Antonio Tabucchin ’Kertoo Pereira’. Että juttu etenee hieman kuin tunnustuksena tai poliisikuulustelun pöytäkirjana. Tämä osoittautui välivaiheeksi, mutta sen myötä kerrontaan jäi tyylillisesti eräänlainen mysteerin tuntu, mikä oli vain hyvä asia. Tabucchi on muutenkin mahtava.
Kun sitten kahden kertojaäänen tunnustuksenomainen tyyli oli löytynyt, itse käsikirjoitus valmistui suht nopeasti, osittain kiitos koronan, joka muutti aikataulujani. Tärkeä päätös oli myös se, etten käyttäisi dialogia kirjassa ollenkaan. Tämä rajaus pakotti skarppaamaan rytmin kanssa.
Millaista palautetta olet saanut romaanistasi?
Kirjani tuli viime viikolla ulos, en ole saanut palautetta vielä kuin 5-6 ihmiseltä. Mutta kaikki ovat lukeneet kirjan häkellyttävän nopeasti, miltei yhdeltä istumalta, ja kertoneet että alkuun päästyään eivät voineet lopettaa. Joten kaipa se on sitten se kuuluisa lukuromaani! Kirjani ansio saattaa olla se, että vaikka se on tavallaan rikosromaani, sen fokus on privaatti, se ei sisällä minkäänlaista poliisitutkintaa, eikä liiemmin väkivaltaakaan. Mennään psykologia edellä.
Olet menestynyt elokuvaohjaajana ja käsikirjoittajana. Olet julkaissut aiemmin kaksi kirjaa. Mitä kirjojen kirjoittaminen merkitsee sinulle?
Se on aivan parasta! Intiimiys, jonka voi saavuttaa romaanikäsikirjoituksen parissa, tekee kirjoittamisesta niin kiehtovaa. Usein ajattelen, että jos voisin, kirjoittaisin vain proosaa. Mutta eihän se ole totta. Itse asiassa olen aika onnekas siinä mielessä, että voin tehdä leipätyötä draaman parissa. Ne täydentävät toisiaan, ja toimivat myös toistensa työkaluina. Kunhan muistaa pitää johtoajatuksensa kirkkaina. Draaman hallinta helpottaa todella paljon romaanin tarinallista ja rakenteellista kehittelyä. Ja proosan hallinta taas on tärkeä työkalu siinä vaiheessa, kun kehittelen draamaideoita. Kirjoitan rutiininomaisesti esim. henkilöiden back storyt ja sisäiset mielenliikkeet ylös proosamuodossa, ennen kaikkea itselleni, mutta on myös kiva, kun työryhmän kysymyksiin löytyy vastaus ns. ’apteekin hyllyltä.’
Onko sinulla esikuvia dekkarikirjallisuudessa?
Luen hyvin vähän dekkareita. Mutta olen vannoutunut Patricia Highsmithin ystävä. Tom Ripley -kirjat ovat aika lailla ylittämättömiä luonnekuvaustensa ja jännitteensä puolesta. Mutta pidän muistakin hänen kirjoistaan. ’Syvissä vesissä’ esim. on pelottava!
Millainen lukija itse olet? Mitä kirjoja olet itse lukenut viimeksi?
Luen kyllä kohtalaisesti, mutta olen myös nirso. Ja olen saavuttanut jo sen iän, että luen vain mitä aidosti haluan. Pakkopullaa en lue, vaikka koko kaupunki kohisisi teoksesta. Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta.
Viimeaikaisista kirjoista olen pitänyt mm. Mieko Kawakamin romaanista ‘Breasts and Eggs’ – jännä sukellus nykyjapanilaisen nuoren naisen elämään. Asiaproosan puolelta David Wallace-Wellsin ’The Uninhabitable Earth’, jonka luin joulun pyhinä, oli tosi tärkeä. Viime syksynä, kun tuntui ettei mikään oikein pelitä, luin jälleen W.G.Sebaldin tuotannon läpi. Se palauttaa aina suhteellisuudentajun niin elämään kuin kirjallisuuden suhteen. Pari viikkoa sitten kaivoin hyllystä esiin Isaak Babelin Odessalaisia. Novellit näyttäytyvät tätä käynnissä olevaa tragediaa vasten uudenlaisina. Hienoja ne ovat olleet aina!
Kiitos haastattelusta. Kerro vielä mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Nyt minulla on kova kiire kahden hyvin erilaisen sarjahankkeen kanssa, joita kirjoitan kahteen tuotantoyhtiöön. Niissä menee oikeastaan koko vuosi, kädet on sidottu draamaan. Tämä uutukainen, ’Nainen joka katosi’, sai minut kyllä jälleen innostumaan, pitkän tauon päätteeksi. Mikä ei tarkoita, ettenkö olisi koko ajan kirjoittanut pöytälaatikkoon. Minulla on kaksi proosaideaa odottamassa. Heti kun näkyvissä on vaikkapa kuukauden breikki käsishommista, tsekkaan niiden kestävyyden.
Nainen joka katosi on saatavilla äänikirjana ja e-kirjana. Kuuntele tai lue näyte Elisa Kirja -palvelusta.
Simo Halinen (s. 1963) on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on julkaissut aiemmin kaksi kirjaa. Vuonna 2013 hän sai Vuoden elokuvaohjaaja -palkinnon. Hän on ohjannut elokuvat Cyclomania (2001), Kerron sinulle kaiken (2012) ja Kääntöpiiri (2018).
(Kuva: Petri Mast)
