Sicario. Ohjaus: Denis Villeneuve. PO: Emily Blunt, Josh Brolin, Benicio Del Toro. 119 min. K-16. 2015.
Denis Villeneuven (Vangitut, Incendies) ohjaama suoraviivainen huumesotakuvaus Sicario on kehuttu pystyyn meillä ja muualla. Yhden kiihkeän operaation verran armotonta ja omia lainalaisuuksiaan noudattavaa huumesotaa kuvaava elokuva on voimallinen ja mieltä vaivaamaan jäävä tiivis ja ronski kokonaisuus. Jälki on korutonta, ohjaaja ei turhia selittele. Samalla Sicario on jännitys-ja toimintaelokuvien ystäville koukuttavaa viihdettä.
Emily Bluntin esittämä FBI:n palveluksessa kidnappaustapauksia ansiokkaasti hoitava agentti joutuu tahtomattaan huumesodan kauheuksien keskelle. Idealistinen agentti suostuu epämääräiseen huumeoperaatioon yhtä epämääräisen organisaation kutsumana. Elokuva onnistuu huonosti perustelemaan Bluntin esittämän agentin tarpeellisuuden säännöistä ja lakitekstistä piittaamattomalle hallituksen huumeyksikölle. Myös huumeyksikköä johtava nulikkamaisesti virnuileva Matt (Josh Brolin) on hahmona suoranainen kliseekimppu. Miksi kaikki rajatonta valtaa käyttävät viranomaiset kuvataan edesvastuuttomiksi limanuljaskoiksi (?) Johtomiehen oikea käsi, oman koston sokaisema psykopaatti Alejandro (Benicio Del Toro) on puhumaton yrmy, joka lopulta osoittautuu pelimieheksi molemmilla puolilla rintamalinjoja. Kyseisen kaksikon seuraan ei omaa 17-vuotiasta tytärtään jättäisi, edes hetkeksi.
Henkilöhahmoihin ei syvennytä. Brolinin esittämä pomomies säilyy säännöistä piittaamattomana mulkvistina ja Alejandro on yksinkertaisesti ilman varmistinta liikkuva tappava ase. Benicio Del Toron roolisuoritusta on kehuttu mutta kovin vivahteeton körmy on kyseessä. Huomattavasti tehokkaampi ilmestys Del Toro oli vaikka Oliver Stonen Raakalaiset-pätkässä. Bluntin työtoveria esittävän agentin rooliksi jää ’kiintiö-afroamerikkalaisen’ paikan täyttäminen. Myöskään Bluntin roolihahmo ei ole ongelmaton. Uskottavuus tulee vastaan. Hentoinen nainen isojen karjujen maailmassa tuntuu päälleliimatulta. Toisaalta Bluntin roolihahmo kehittyy matkan varrella. Loppupeleissä Blunt tekee moraalisiin raja-aitoihin törmäävän agentin kengissä muistettavan roolisuorituksen. Roolihenkilö jää myös mieleen, agentin ’omien’ taholta kokema hyväksikäyttö on musertavaa.
Liikkuva kuva on näyttävää ja sujuvaa. Yksinkertaisesti komeaa katsottavaa. Juareziin toteutettu ’henkilönhakureissu’ kulminoituu USA:n ja Meksikon rajalla tapahtuvaan huumekartellin juoksupoikien ja viranomaisten kissa-hiirileikkiin. Tehokasta. Elokuvan lopun pimeällä aavikolla tapahtuva taistelujakso maanalaisine tunneleineen on painostavan vaikuttava – tunnelmaltaan suoraa lainaa Dark Zero Thirty –elokuvasta. Dokumentaaarinen kuvausjälki toimii kautta linjan. Raakuuksilla ei mässäillä mutta meno on kylmää ja väkivalta arkipäivää. Päähenkilö on ’oppimassa’ mutta lopputodistusta ei ole tiedossa. Käteen jää vain hämmästys ’tarkoitus pyhittää keinot’ –etenemistavan pahimmista ylilyönneistä. Huumeyksikköä johtava Matt kertoo porukan olevan ’hämmentäjä’. Pidetään meteliä, jotta saadaan kohde liikkeelle. Sicarion esittämässä todellisuudessa huumesodalle ei ole voittajaa tiedossa. Yhden huumeparonin nitistäminen on vain laimea erävoitto. Isolle huumemörölle kasvaa uusi lonkero heti veitsen iskun jälkeen.
Elokuvan vahvuudet ovat tunnelman luonnissa ja kiristävän jännityksen ylläpidossa. Huumekartelleista paisutellaan galaktiseen mittaluokkaan yltävä alien. Tällä kertaa myös Amerikan omat joukot rypevät samassa veri-ja kuraojassa. Tähtilippu pidetään piilossa. Vaikka henkilöhahmojen ja uskottavuuden kanssa on sanomista, viihdyttävyys on erinomaisella tasolla. Kun tapahtumat etenevät ilman yleisiä moraalisääntöjä, katsoja ei tiedä mitä on odotettavissa. Erityismaininta draaman kaarta vahvistavasta Jóhann Jóhannssonin ilmiömäisestä musiikista. Sicario on elokuva, joka jää kummittelemaan ajatuksiin useiksi päiviksi.
Elokuva vuokrattavissa Elisa Viihteessä
