Selviytyjät Suomi -ohjelmassa nähtävä Suvi Pitkänen on somen mukaan matkustanut Dubaihin – paljastaa viestissä syyn Dubain reissulle

Parhaillaan televisiossa Selviytyjät Suomi -ohjelmassa nähtävä Suvi Pitkänen on somen mukaan matkustanut Dubaihin.

Pitkässä someviestissään Suvi selittää matkansa liittyvän musiikkivideon kuvauksiin.

Vuosi sitten First time -kappaleen videon kuvaukset peruuntuivat koronan johdosta. Nyt kuvaukset on saatu tehtyä.

Biisin julkaisupäivän pääsen kertomaan teille näillä näkymin nyt tulevalla viikolla”.

Suvi kertaa myös koronavuoden aiheuttamia vaikeuksia, jotka lopulta saivat aikaan myös muutosta.

”Koko viime vuosi mun elämässä oli jostain ihan muusta kässäristä ja kyllä monta kertaa mietin että mikä tarkoitus kaikella muka voi olla. Nyt jälkikäteen nämä tarkoitukset on avautuneet mulle. Viime vuosi oli todella rankka mutta se piti käydä läpi. Moni hyvä asia sai viime vuoden aikana alkunsa. Kaikkein tärkeintä, mä ”löysin itseni” uudestaan, sain voimaa uusiin projekteihin ja uskalsin lähteä toteuttaa itseäni. Tää tuleva biisi on työn näyte siitä”.

Suvi Pitkänen /Instagram
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone