Selviytyjät Suomessa melkoista amulettisekoilua – Virpi Kätkä paljastaa somessa pelikuvioitaan, Virpi sittenkin täysin ”kartalla”!

Selviytyjät Suomessa koettiin ainakin katsojien mielestä melkoista amulettisekoilua.

Tuuli laittoi peliin hallussaan olleen amuletin Lolan pelastamiseksi – mutta Lola ei ääniä saanutkaan.

Myös Virpi löysi palkintokisan voitettuaan amuletin, jota esitteli avoimesti muille kilpailijoille. Kyseistä peliliikettä ihmeteltiin katsojien toimesta – yleensä amulettia piilotellaan viimeiseen asti.

Ainakin katsojille sekavien vaiheiden jälkeen Marko sai lähteä kotimatkalle.

Virpi Kätkä selventää taustoja somessa. Kuten Virpi aikaisemmin totesi, palkintokilpailun kuviot selvisivät kilpailijoille vahingossa jo etukäteen. Tämä vaikutti myös Virpin käytökseen  – amulettia oli turha piilotella, sillä ”kaikki” tiesivät moisesta jo etukäteen.

Tiesimme palkinnon etukäteen, joten me Survivor-seuraajat tiesimme varmasti, että palkintokisan voittajan yöpymissaarella on amuletti. Juttelimme siitä ennen palkintokisaa porukalla, joten se ei jäänyt keneltäkään pimentoon. Tämän vuoksi kerroin amuletistani. Saarelta päästyäni Kim ja Miska kertoivat minulle Markon harhauttamisesta. Tälläinen tieto piti pitää salassa. Minun tekniikkani oli ”paljastaa” jo tiedossa olevia asioita, mutta pitää oikeista salaisuuksista naama peruslukemilla”.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone