Self/Less. Ohjaus Tarsem Singh. PO: Ben Kingsley, Ryan Reynolds. 117 min. K-12. 2015.
Self/Less on intialaisen Tarsem Singhin (The Cell, The Fall, Immortals) uusin yritys tieteiselokuvan saralla. The Cell-leffassa pöyhittiin tappajan mielen sopukoita. Myös The Fall pyöri syvällä harhautuneen mielen vietävänä. Self/Less on huomattavasti suoraviivaisempi ja visuaalisesti laimeampi hahmotelma. Kuolemattomuuden kysymys on kutittanut mieltä niin kauan kun ihminen on tuijottanut tähtiä ja nähnyt taivaalla Jumalan. Self/Less ottaa käyttöön tutun ’vartalonvaihdon’ – sairaan kehon tietoisuus siirtyy terveen henkilön vartaloon. Self/Less käsittelee aihettaan lähinnä jännitystarinan ja toimintaelokuvan muottien mukaan.
Ben Kingsleyn esittämä Damian on ökyrikas bisnesmies, joka istuu kultaisessa toimistossaan ja asuttaa jalometallilla silattua pilvenpiirtäjäkotiaan. Kaikkea muuta on mutta terveys ja tyttären rakkaus on miinuspuolella. Kun miehelle tarjotaan jatkoaikaa nuoren jannun kehossa, 250 miljoonaa lyödään tiskiin hätäisten pohdintojen jälkeen. Kuten olettaa saattaa, ’nahanluonti’ ei kestä päivänvaloa. Bisnesmiehelle luvattu laboratoriovartalo osoittautuu ’vähän käytetyksi’. Draamaa revitään uuden vartalon mukana tulevista muistoista ja lihasmuistissa piilevistä taidoista. Luonnollisesti vaihdokkaan tarjonneet tiedehyypiöt ovat oikeasti rahaa imeviä mulkvisteja. Vakavia aiheita käsitellään ohimennen, sillä pääasiaksi muodostuu vauhdin ylläpitäminen ja Jason Bournemainen toimintailoittelu – löytäähän vanha herra uuden kehon myötä myös koulutetun tappajan taitonsa!
Vaikka tieteiselokuvien parissa juonen yksityiskohtiin ei kannata juuttua, Self/Lessin tarina vuotaa pahemman kerran ja useasta kohdasta. Minkä tahansa ongelman päähenkilö edestään löytää, pienen turpaanlaiton ja ammuskelun jälkeen asiat etenevät jälleen jouhevasti. Tarina hukkaa monta mahdollisuutta henkevään ajatustenvaihtoon. Polttavat ja monisyiset moraalikysymykset jäävät agenttitoiminnan jalkoihin. Sopii ihmetellä, miten Ryan Reynolds on onnistuttu saamaan näinkin hapuilevan scifi-törmäilyn kunkuksi. Tosin näyttelijältäkään ei voi paljoa vaatia kun juonenkäänteen uskottavuuskerroin heilahtelee kuin flipperissä.
Vauhti ja toiminta korvaa uskottavuuden. OK, mutta elokuvan suurin heikkous on esillä olevien vahvojen teemojen ohittaminen olankohautuksella. Elokuva ei ole suoranainen räpiköivä kalkkuna – tarinan loppumetreillä irtoaa kyynelkin ökypohatan sovittaessa vertauskuvallisesti suurella uhrauksella taakkaansa tyttärensä suuntaan. Tarinasta olisi saanut mieltä kiihottavan elämän ja kuoleman varieteen ilman ensimmäistäkään toimintakohtausta – toteutus jättää jälkeensä vain verta ja ruudinsavua. Myös visuaalinen köyhyys on harmittavaa. Rahoittajat ovat ilmeisesti saaneet ohjaajan genitaaleista liian tiukan kuristusotteen.
