The Cranberries-yhtyeestä tunnettu irlantilaislaulaja Dolores O’Riordan riehui vuosi sitten New Yorkista Irlantiin matkanneessa lentokoneessa. Laulajan vihan kohteeksi joutui ensin lentoemäntä ja pidätystilanteessa O’Riordan hyökkäsi myös poliisin kimppuun.
Oikeudessa laulaja myönsi kopauttaneensa poliisia päällään ja sylkeneensä virkavallan suuntaan lentokoneraivon jälkeisessä pidätystilanteessa. O’Riordan myönsi kaikkiaan neljä syytekohtaa todeksi.
Rokkarilla on sittemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Tietojen mukaan uhmakas rokkari oli uhonnut olevansa ’ikoni’ ja ’Limerickin kunkku’.
Aikoinaan laulaja syytti poliisia ’kourimisesta’ mutta seksuaalisen häirinnän väitteet on myöhemmin peruttu.
O’Riordan väitetään kärsineen tapahtuman aikaan myös hypomaniasta, vainoharhaisuudesta ja unettomuudesta.
Nykyään New Yorkissa asuvalle 44-vuotiaalle laulajalle luetaan lopullinen tuomio ensi vuoden puolella.
(Mirror)




