Satu muutti 14-vuotiaana vanhan viinanmyyjän luokse ja todisti teininä julmaa tappoa – uutuuskirja kertoo karun tositarinan rikollisen elämästä

Entisen rikospoliisin Kale Puontin tietokirja Satu – Alamaailman rautarouva kertoo karun tarinan järjestäytyneen rikollisuuden huipulta, tällä kertaa naisnäkökulmasta.

Kirjan kirjoittaja Puonti on tutustunut Satu Anderssoniin jo poliisina toimiessaan ja seurannut tämän elämän käänteitä pitkään.

Nykyisin 54-vuotiaan Anderssonin rikoshistoria on mittava. Hän teki jo 15-vuotiaana kyseenalaista historiaa joutuessaan kautta aikain nuorimpana naisena vankilaan murrosta. Hän liittyi jo nuorena kovan luokan rikollisjengeihin. Hän alkoi myös käyttää ja myydä huumeita. Vuonna 2018 hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Parhaillaan Andersson on koevapaudessa.

Anderssonin lapsuudenperheessä lapsia kuritettiin säännöllisesti ja usein ilman suurempaa syytä.

Isä ei yleensä itse kurittanut minua, vaan pyysi äitiä tekemään niin. Joskus olin kurinpalautuksen ehkä ansainnutkin, mutta yleensä sain remmiä ihan pienistä asioista. Piiskaa tuli sen verran usein, että opin piilottamaan kovakantisen kirjan housuihini takapuoleni suojaksi. Äiti tietenkin huomasi kirjan, mutta ei välittänyt siitä”, Andersson muistelee kirjassa.

Andersson aloitti konnuudet noin 13-vuotiaana. Hän muistaa, kuinka viisi vuotta vanhempi isoveli Pete ja hänen pari kaveriaan tekivät murtokeikan katon kautta Myllypuron ostarille. Saaliina oli kelloja ja tupakkaa. Satukin saada itselleni osan saaliista, mutta pojat vain nauroivat pikkulikalle.

14-vuotiaana Anderson muutti asumaan häntä lähes 20 vuotta vanhemman Ekin luokse. Isä yritti useasti hakea tyttärensä pois viinakämpästä, mutta tyttö ei suostunut lähtemään sieltä.

Eki oli harmiton ja kiltti viinan myyjä. Hänen luonaan asuessani minustakin tuli viinan myynnin ammattilainen. Paras myyntiartikkeli oli Sorbus: ostarin juopot maksoivat siitä…”

Ensimmäisen vankeustuomionsa kärsittyään Andersson muutti takaisin vanhempiensa luokse. Vaikeudet löysivät hänet kuitenkin nopeasti tai sitten hän etsi ne itse.

Hän sai töitä metron siivoojana, mutta alettuaan seurustella Eskon kanssa, aikaa ei liiennyt työntekoon. Lisäksi hän heti suhteen ensi metreillä raskaaksi, 17-vuotiaana.

Anderssonin mukaan suhde useita vuosia vanhemman Eskon kanssa on ollut yksi hänen elämänsä suurimmista erehdyksistä.

Esko oli selvin päin mukava mies, mutta humalassa hänestä tuli erittäin väkivaltainen. Ja kännissä hän useimmiten olikin.

Andersson muistelee kirjassa kohtalokasta päivää marraskuussa 1984. Porukka oli kokoontunut ryypiskelemään Eskon kaverin Tanen asunnolle Alakiventielle Myllypuroon. Kohtalokkaana päivänä asunnolla oli Tanen, Eskon ja Satun lisäksi kaksi muuta kaveria. Miehet joivat viinaa keittiössä. Andersson oli viimeisillään raskaana ja täysin selvin päin.

”Yhtäkkiä Esko sai silmittömän raivonpuuskan. Hän syytti Tanea vasikoinnista ja kävi laittamassa ulko-oven takalukkoon. Esko pieksi Tanen kuoliaaksi tuolin- tai pöydänjalalla. Kukaan paikalla olleista ei pystynyt estämään henkirikosta. Tane oli pahoinpitelyn yhteydessä laskenut allensa ja hajuhaittojen vuoksi Esko siirsi Tanen ruumiin ulos. Tane jäi kuolleena asuntonsa parvekkeelle, ja me lähdimme pois asunnosta”, Anderson kertaa.

Kirjan mukaan Esko pidätettiin taposta epäiltynä, mutta rikoksesta ei saatu kasattua riittävästi näyttöä. Tyttären syntymän jälkeen Eskosta tuli entistäkin väkivaltasempi Satua kohtaan. Kerran yksi iskuista hipaisi vauvaa.

Kaiken kukkuraksi Andersson oli aiemmin ottanyt yhden Eskon tekemän käsilaukkuvarkauden kontolleen.

Kun varkaus tuli lusittavaksi, lähdin alle vuoden ikäisen vauvan kanssa istumaan viiden kuukauden tuomiotani. Olin juuri täyttänyt 18 ja olin jo toista kertaa vankilassa”, Andersson kertoo.

Esko kirjoitti hänelle uhkauskirjeitä, joissa hän kertoi vasikoivansa Satun mukaan Tanen tappoon. Kirjan mukaan poliisit saivat käsiinsä nämä uhkauskirjeet, ja niistä saatiin lopulta riittävä näyttö Eskon tekemään henkirikokseen. Esko tuomittiin lopulta Tanen taposta.

Andersson on viettänyt ison osan aikuisiästään vankilassa. Hänellä on kaksi tytärtä ja viisi lastenlasta. Hänen pitkäaikaisin aviomiehensä oli rikollisjärjestö M.O.R.E.:n perustajajäsen Raimo Andersson, joka murhattiin raa’asti kotonaan Vantaalla 2018. Myös tämä tapaus käsitellään kirjassa.

Kaikesta karuudestaan huolimatta kirjasta huokuu lämpöä ja huumoria. Puontin mukaan Satusta paljastui kirjoitusurakan aikana hauska, huumorintajuinen ja hyvällä itseironialla varustettu nainen, jonka jotkut elämänvalinnat ovat olleet kyseenalaisia.

Näiden kansien väliin on taltioitu elämänmyönteisiä valonpilkahduksia sisältävä kertomus naisesta, joka on paljon muutakin kuin ammattirikollinen ja huumekauppias. Tämä koruton mutta ajoittain hyvinkin hauska kirja esittelee huolehtivan äidin, mummin ja naisen, joka on rakas ystävä monelle”, dekkareitakin kirjoittava Puonti pohtii kirjan saatetekstissä.

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta SatuAlamaailman rautarouva (Bazar). Teos on saatavana myös äänikirjana sekä e-kirjana. Kirja sisältyy myös Elisa Kirja -kuukausitilaukseen, jolla nautit ääni- ja e-kirjoista rajattomasti niin paljon kuin haluat.

edit: tekstiä korjattu

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone