Lähinnä toisille artisteille kappaleita tehnyt Samuli Laiho on julkaissut uuden sooloalbumin. Nimeä Aamut totteleva levy osoittaa Laihon kiistattoman taidon loihtia hyviä popkappaleita yleisön kuultavaksi. Riimit ovat kohdallaan ja lyriikka on tarpeeksi omaperäistä ollakseen kiinnostavaa. Silti jotain jää puuttumaan. Levyä kuunnellessa selviää varsin pian mitä. Laihon oma ulosanti ei ole tarpeeksi karismaattista tai puhuttelevaa niin kuin hänen toisille äänille tekemänsä musiikki on. Albumi sisältää muutamia täsmäiskuja jotka eivät riitä nostamaan kokonaisuutta elämää suuremmaksi levytykseksi.
Rauhallisesti alkava levy lähtee liikkeelle pikku hiljaa. Muinainen laulu nostaa tunnelmaa hitaasti. Melodia on helppo ja lyriikat jäävät mieleen. Mitä onni on? on seuraava kysymys. Kuinka siitä pidetään kiinni? Tärkeä asia jota jokainen ihminen kaipaa elämäänsä. Lento 42 pohtii ikääntymistä persoonallisella tavalla. Pellavapäässä mennään perinteisten perhearvojen ytimeen. Vauva on tullut, montako varvasta, montako sormea? Samuli Laihon ääni ei ärsytä eikä sykähdytä. Tulkintaan kaipaisi enemmän särmää ja väriä. Enemmän elämänmakua. Nyt lopputulos jää turhan kevyeksi.
Laiho julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 1994. Levytystauko venähti siis luvattoman pitkäksi. Uusi albumi on artistin omien sanojen mukaan prosessin kuvaus. Se on matka kohti valoa. Selviytyminen on kipua ja pelkoja täynnä. Mutta matka jatkuu ja se on elämää tulvillaan. Hyvä voittaa lopulta. On mielenkiintoista ajatella miltä lopputulos olisi kuulostanut vierailevien solistien kanssa. Kerran taustalla, aina taka-alalla? Aamut on ihan kiva levy jolta toki löytyy monta radiosoiton mitat täyttävää kappaletta.
Petri Kipinä
