Ruotsalaisbändin laulaja ja manageri kuolivat, uusi laulaja lähti kesken kiertueen, "bändi on yhä hengissä"

RockEyez haastatteli ruotsalaisen sleaze/glam rock -ryhmä Chrashdïetin kitaristia Martin Sweetia. Bändi on yhä olemassa vaikka hiljaiseloa on jatkunut jo reilun vuoden.

Bändin laulaja Simon Cruz jätti ryhmän kesken kiertueen. Chrashdïet oli Tokiossa ja keikan jälkeen Cruz matkusti takaisin Ruotsiin – kesken kaiken.

Bändin manageri oli kuollut yllättäen mutta Cruzilla oli myös henkilökohtaisia ongelmia.

Crashdïetin laulaja Dave Lepard (David Hellman)  kuoli tammikuussa 2006, joten orkesteri on kärsinyt oman osansa ongelmista. Sweetin mukaan Crashdïetilla on edelleen tulevaisuutta.

Bändillä oli suunnitelmat ja biisejä valmiina uutta levyä varten mutta Cruzin lähdettyä homma kaatui kuin korttitalo. Samalla tyypeiltä laimeni into koko bändiin. Sweet vakuuttaa Chrashdïetin olevan edelleen hänen pääbändinsä. Laulajaa ei etsitä aktiivisesti mutta ehdokkaita ilmaantuu kaiken aikaa. Bändin tyypit pyrkivät kuitenkin saamaan show’n jälleen rullaamaan.

(Blabbermouth.net)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone