”Fredrik Backmanin kirjaan perustuva Mies, joka rakasti järjestystä vertautuu Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan.”
Mies, joka rakasti järjestystä. Ohjaus: Hannes Holm. PO: Rolf Lassgård, Bahar Pars, Filip Berg, Ida Engvoll. 111 min. K12. 2015.
Rolf Lassgård on tuttu mies lukuisista ruotsalaisissa poliisielokuvissa. Lassgård on nähty mm. Beck-elokuvissa Gunvald Larssonina ja komisario Kurt Wallanderina. Ajatus komediallisesta roolista tuntuu kaukaa haetulta mutta juron mielensäpahoittajan rooliin Lassgård sopii aivan mainiosti. Fredrik Backmanin kirjaan perustuva Mies, joka rakasti järjestystä vertautuu Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan. Molemmissa päähenkilöt ovat kivikasvoisia jurottajia, jotka ovat syystä tai toisesta juuttuneet menneisiin aikoihin. Backmanin luonnostelemassa hahmossa on piilotettua ja välillä purskahtelevaa vihaa – Ove on järjestyksen ja toiminnan mies. Ennen vaimoa ei ollut elämää, eikä vaimon kuoleman jälkeen. Kyrön mielensäpahoittaja on Oveen verrattuna saamaton ja menneisyyteen käpertynyt yrmyilijä.
Ove on naapuruston vääpeli ja kulmakunnan yleinen kyttääjä. Saatuaan kenkää elämäntyöstään, Ove virittää köyden olohuoneen kattoon. Vaimolle annettu lupaus, ”tulen perässä”, on pidettävä. Viimeistä päätöstä viivyttää naapuriin muuttava uusioperhe, jonka tomera maahanmuuttaja-äiti onnistuu rikkomaan Oven elämän kovettaman puolustuksen. Takautumien kautta elokuva piirtää kuvaa menneestä ajasta, teolliseen voimaan luottaneesta Ruotsista. Tuolloin oli tarjolla rehellistä työtä ja elämä oli selkeää. Saab ja Volvo olivat maailman parhaat autot. Samalla keritään auki Oven mielensäpahoittajan roolin seuraukset ja syyt. Liian suuresta sydämestä joutuu aina maksamaan. Niin myös Ove.
Rolf Lassgård on roolissaan suorastaan häikäisevä. Vaikka roolihahmo on nopeasti katsottuna hyvinkin yksioikoinen, pienet sävyt ja vihanpurkaukset tekevät Ovesta lihaa ja verta. Ongelmaksi muodostuu elokuvan tarinan eteneminen takaumina. Oven näkökulmasta seurataan kahden nuoren epätavallista rakkaustarinaa – leimallisesti Oven muistojen kultaamana. Nuoret näyttelijät eivät yllä Rolf Lassgårdin intensiivistyyteen. Loppua kohden myös tapahtumien kiihtyvä vyöry aiheutta ähkyä. Mielensäpahoittajasta kehkeytyy varsinainen vapahtaja-hahmo, jolla on lusikkansa koko naapuruston sopassa. Nostalgisen tarinan katkeransuloiset juonteet liikuttavat ja kiihdyttävät, jokaiselle tunnetilalle löytyy käyttöä. Huumori on tummaa ja pienieleistä, arkista. Vanhan maailman ja nykypäivän kohtaaminen lisättynä homoseksuaaleilla ja maahanmuuttajilla vaikuttaa paikoin jopa kliseiseltä. Ja tottahan sinne pitää tunkea vielä yksi viaton luontokappale (tällä kertaa kissa) yrmyilijän pelastettavaksi.
Aikaisemmin Lasse-elokuvilla ”viihdyttänyt” Hannes Holm luottaa arkiseen perus-Svenssonin tyyliin. Nostalgiasta onnistutaan repimään kyyneleitä mutta kaikki tapahtuu luontevasti. Lassgårdille annetaan tilaa ja se kannattaa. Ilman Lassgårdin roolisuoritusta elokuva olisi huomattavasti köyhempi. Lassgård on Ove. Kahdessa aikatasossa etenevä juoni ottaa liiankin voimallisesti jalat alleen ennen lopullista pistettä. Mielensäpahoittajan luonteeseen olisi sopinut rauhallisempi jahkailu. Kaikesta huolimatta, elokuva on kuin tehty suomalaiseen makuun sopivaksi. Kerrankin elokuva, jossa ruotsalaisia ei kuvata ”parempana kansana”.
Teksti: JA. Kaunisto




