Rumpali jätti suosikkibändin

Brittiläinen rockyhtye The Vaccines julkaisi tänään Facebookissa uutisen, jonka mukaan rumpali Pete Robertson jättää bändin käynnissä olevan kiertueen jälkeen.

Robertson haluaa jatkossa keskittyä muihin asioihin kuin bändiin.

”Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet uskomattominta aikaa elämässäni enkä koskaan tule unohtamaan niitä. Olen kokenut ja nähnyt enemmän kuin odotin kohtaavani koko elämässäni”, rumpali kertoo.

Vuonna 2010 perustettu The Vaccines on julkaissut kolme albumia. Bändi toiminut lämmittelijänä muun muassa Musen, Red Hot Chili Peppersin ja Rolling Stonesin kiertueella.

[youtube id=”Nl3JHUKnxZU” width=”600″ height=”350″]

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone