Ruisrockin lauantai jatkui aurinkoisissa merkeissä. Sää oli mainio kopio perjantain paisteesta ja myös yleisömäärä noudatteli tuttua kaavaa – loppuunmyyty ja 35 000 silmäparia. Kohti yleisöennätystä kulkenut festivaali nautti totustusta perhepäivästä leppoisasti keinuen, ilman suurempia aggressiopurkauksia.
Ruissalon lauantai sujui yhteislaulun merkeissä. Kotimaiset kiintotähdet saivat taustatukea muutamilta tuontiartisteilta ja mielenkiintoa herättivät kahden kokoonpanon kautta historian ensimmäiset keikkasuoritukset – Pepe & Saimaa sekä Studio Killers. Mutta sitä ennen laulettiin kotimaisten suosikkiartistien parhaita paloja.
Allekirjoittanut rantautui juhla-alueelle Happoradion soittaessa ”Guevaraa” jo kukonlaulun aikaan eli kello 14.00 alkaneen keikkansa viimeisenä biisinä. Paikalla oli porukkaa todella tukevasti – ehkä eniten, mitä aikaiseen kellonaikaan on saatu kokea. Ja mikäs siinä, olihan heti alkuun tarjolla ”Hipporadion” lisäksi Stig ja Anna Abreu. Kansa siirtyi seuraavaksi luontevasti Anna Abreun tähdittämään telttaan mutta Louna-lavalla koettiin ehkä festarin yleisölle vaikein keikkatuokio. Nimittäin aurinkoinen sää ja Riston pohdiskelevan korkealentoinen keikkatuokio eivät oikein sopineen yhteen. Riston kappaleet ”naurattavat, hirvittävät ja koskettavat”. Ruissalossa ensin mainittu jäi vähemmistöön. Uskotko Jeesukseen Kristukseen, kysyi Risto. Vanhus-kappaleen ”paikalla on kuoleman enkeli” -hokeman jälkeen Risto kiitti yleisöä sanoilla ”kiitos että otitte henkilökohtaisen suruni vastaan”. Riston keikalla ääripäät olivat etäällä.
Aivan eri tunnelmissa oltiin Niittylavan edustalla kello 16.30, jolloin J.Karjalainen aloitti perusvarman piknik-settinsä. Heti alkuun on todettava J.Karjalaisen edellinen Ruissalon keikan Rantalavalla olleen suoranainen napakymppi. Vaikka biisilista ei radikaalisti vaihtunut edellisestä, tunnelma kärsi välittömästi keikkapaikan muutoksesta – pölyisen niityn kupeeseen. Onneksi kenttä ei ollut autio. Tähtilampun Alla -levyn mantihitti Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään herätteli kansaa onnistuneesti ja varsinkin tuoreimman levyn Mennyt mies aiheutti yleisössä riemunkiljahduksia. Keikka sujui pääsääntöisesti raukean tyytyväisten, hetkittäin jopa uneliaiden fiilisten saattelemana. Itse artisti ei ollut vastuussa uneliaisuudesta, Meripihkahuone ja Onnenlantti säteilivät hyväntuulisen kaihon parhaita hetkiä. Allekirjoittaneen suosikki, Riisinjyvä, onnistuu aina pelastamaan päivän. Kansa käytti äänijänteitään etenkin Hän-kappaleen aikana. Toinen todellinen kansanlaulattaja oli tietenkin Väinö. Tunnelma oli kaiken aikaan mainio. J.Karjalainen yhdistää nykyään isät ja pojat, äidit ja tyttäret.
Myös Samuli Putrolla on eväät vastaavaan, koko kansan äänitorveksi. Yleisömäärässä Putro ei paljoa J.Karjalaiselle hävinnyt. Ruissalossa Putrolla oli mukanaan sähköinen ja hyvinkin aktiivisella otteella rokittava orkesteri. Viikon takaisesta Provinssirockin keikasta Putro oli jättänyt pois kansanmusiikkiorkesterin. Harmi, sillä akustisen ja sähköisen yhdistelmä toi mukavasti esiin kolikon molemmat puolet. Putron bändi on kuitenkin vahvasti R.O.C.K. Miehen soololevyjen tuotannosta louhittiin paikoin hyvinkin tulisia versioita. Milloin jätkät tulee on jo valmiiksi rapea rokkipala mutta Putron post-punk -orkesteri tempaisi uusiksi vaikkapa Älä sammu aurinko -siivun. ”Seksipeto-Putro” harrasti Provinssista tuttua ihmissuhdelinjaa, naisista oli puhe ja ainakin teksteissä myös puute. Tosin Putro heitti myös yleisön vaikuttavan ”seksiorientoituneelta”. No, ei muuta kuin löylyä ja tulille Anna nyt sekä Kuka tahansa kelpaa. Seuraavaksi kansa vaipui onnelliseen horrokseen Älkää unohtako toisianne -kappaleen avulla. Olet puolisoni nyt viritti kansankaraoken huippuunsa – helpottava laukeaminen tapahtui hektisen Tavalliset hautajaiset -siivun myötä, joka vedettiin räväkkänä ”Sielun Veljet” -miksauksena. Hyvä Putro. Ensi vuonna Zen Cafe?
Myös Jenni Vartiainen vastaanotti rekkakuormakaupalla yleisön sydämellisiä reaktioita. Rantalavan edustan hiekka peittyi fiilistelevästä juhlakansasta ja Jenni otti yleisön haltuunsa heti ensimmäisestä viisusta lähtien. Jennille se oli helppoa, vaivatonta. Junat ja naiset sekä Duran Duran ilmoille ja se oli siinä. Duran Duranin lisäksi todellista tähtisadetta tarjoilivat herkistelevä Minä ja hän, reipas Nettiin sekä takuuvarma En haluu kuolla tänä yönä. Jennin keikalta ei poistunut varmaan ainuttakaan pettynyttä juhlijaa.
Myös Regina-yhtyeestä tuttu Iisa valloitti yleisönsä hieman vaatimattomista puitteista huolimatta (=Ruissalon pienin lava). Iisan viileä konepop olisi kaivannut teltan pimeyttä ja rauhaa mutta hyväntuulinen artisti ei olosuhteita syytellyt vaan viihdytti ammattimaisella otteella. Kirje, Perjantai ja vaikkapa Rakkaani nukkuu olivat hyviä esimerkkejä Iisan tunteellisesta popista, jolla on mahdollisuuksia nousta aivan myyntilistojen kärkeen.
Rapin/hip hopin saralla Ruudolfin, Karri Koiran, ”suklaatsunami” Mustan Barbaarin ja Aksimin keikka keräsi rannan täyteen innostunutta kansaa eikä Louna-lavan JVG jäänyt myöskään festariporukan huomiossa paitsioon. Teltassa raivonnut Stam1na oli ”lajinsa ainoana” oudossa tilanteessa – teltta täyttyi vain puolilleen mutta paikalla ollut porukka piti ääntä tuplamäärän verran. Lauantain metallitarjonta vain Stam1nan ja pienimmälle lavalle tungetun Lost Societyn vastuulla – se on vain vähän enemmän kuin Ruisrockin lauantain jazz-musiikin tarjonta (Timo Lassy Band). Näin se maailma muuttuu. Mutta, Stam1na pelasti sen, mikä oli miesten tehtävissä. Metallia tarvitaan. Lemin pittimoottori iski heti alkuun parasta kaaosteoriaa, tuoreimman levyn Panzerfaust laittoi pittiin liikettä ja Kuoliaaksi ruoskitut hevoset ei paljoa jäänyt edellisestä. Hieman hirvittää basisti Kai-Pekka Kangasmäen urakka – vaikka mies on käsivamman johdosta vapautettu bassovastuusta, taustalaulu/moshaus-riekkuminen vaikuttaa niin aktiiviselta että Kangasmäki saattaa kesän jälkeen joutua sairastuvalle niskavamman johdosta!
Kun puhutaan todellisista väriläiskistä, Timo Lassyn mainio jazz-orkesteri oli varsinainen outolintu vieraalla maalla, vihollisen selustassa. Timo Lassy ei tyytynyt esittämään mitään puolivillaista vaan meno oli räväkkää fuusio-vivahteista modernia jazzia – Timo Lassyn orkesteri groovasi ja svengasi niin pirun maukkaasti. Myös yleisö oli täysillä leikissä mukana. Tottahan paikalla kävi aina joku utelias kuuntelemassa puolikkaan biisiä mutta valtaosa porukasta oli pysyvässä jazz-moodissa palkiten soittajat huikeista soolosuorituksista. Lassyn keikka oli virkistävä poikkeus ja takuulla festarin tykein soolonakitteluakti. Miksi Ruisrockissa ei voisi olla jatsia kun Pori Jazz -tapahtumassa on Pet Shop Boys ja Patti Smith!
Myös Michael Monroe oli Ruissalossa yksinäisenä lajinsa eli räväkän voimarockin puolustajana. Monroe on Ruisrockin vakionaama – lieneekö yleisö jo hieman tottumassa miehen läsnäoloon. Monroen Ruissikeikka ei sytyttänyt suuriakaan palon alkuja. Vaikka Monroe, rock-tähti Jumalan armosta, heilui ja huitoi tapansa mukaan ympäri lavaa ja lavan ulkopuolella, kansa pysyi kohteliaan vähäpuheisena. Alkuun räväkkä ’78 ja TNT Diet/Ballad of the lower east side…toimi mallikkaasti kuten myös Trick of the wrist mutta kansa syttyi vasta Dead, jail or rock n’ roll -tyylisten mahtivetojen kohdalla. Paras Ruissi-muisto tämän vuoden Monroe-keikasta jäi t-paidan muodossa – hauska ”Monroes”-paita Ramones-logon tyyliin. Asiaa.
Ruotsissa maan suosikkiartisteihin kuuluva Veronica Maggio nähtiin viimeksi Ruissalossa pari vuotta sitten. Veronicalla ei ollut vaikeuksia houkutella Telttalavan ympäristöä täyteen innokkaita musiikin ystäviä. Yleisön vastaanotto oli myös lämpimän haltioitunutta. Huumaavat ablodit ja huudot saattelivat keikan liikkeelle ja Maggio nautti selvästi tilanteesta. Satan i gatan ja Jag lovar olivat hyviä esimerkkejä kansaa kiihottaneista viisuista. Maggio oli kuin kotikentällään ja jos yleisön mielipidettä kysytään, Maggio nähdään myös ensi vuonna Ruissalon karkeloissa.
Illan jo vähentäessa valoa, amerikkalainen syntikkapop-ryhmä Future Islands vakuutti Louna-lavalla ensimmäisellä Suomen keikallaan. Vokalisti Samuel Herringin ylitsevuotavalla egolla elävä orkesteri oli lavalla pirteä ilmestys. Huomio keskittyi vokalistiin, jossa todellakin on hieman Morrisseyn mieleen tuovaa asennevammaa. Herringin erikoinen laulusuoritus jää myös mieleen, mies murahtelee välillä kuin death metal -orkesterin solistina. Tosin pientä säröä bändin tyylikkään vireälle syntikkamaalailulle toi Herringin turhat jutut ”lahkeesta roikkuvasta jortikasta”. Mutta, jyskettä tarjonnut Balance ja reipas Light house soivat Ruissalossa komeasti. Future Islandsin keikan suurin miinus oli sama soittoaika kansan odottaman Studio Killersin maailmanensi-illan kanssa. Kyseinen seikka verotti varmasti Future Islandsin saamaa huomiota.
Pepe Willbergin Saimaa -kokoonpanon keikkadebyytti koettiin Rantalavalla kello 21.45. Tehosekoitin-hahmo Matti Mikkolan säveltämät 70-lukua henkivät viisut saivat monikymmenpäisen orkesterin/kuoron avulla sävähdyttävät ilmiasut, jotka lähettivät kylmiä väreitä jopa paljaan taivaan alla. Pepe Willberg vaikutti jopa hieman vaivaantuneelta, ujolta, saamastaan suuresta huomiosta. Pepe & Saimaa -albumi on kehuttu kaikkialla pystyyn ja kokoonpanon debyyttikeikka oli uutinen YLE:n iltauutisia myöten. Hienon bändin edessä oli helppo esiintyä mutta bändi ei vienyt mitään pois Pepe Willbergiltä – painvastoin. Pepeä ei olisi voinut korvata. Paikoin hurmoshenkiseksi gospel-konsertiksi yltyneen keikkahetken parhaita paloja koettiin Lyhyenä hetkenä ja Tällä kadulla -viisujen kohdalla. Viimeksimainitun kappaleen yleisönmylvinnän jälkeen Pepen ainoa kommentti oli ”rock”. Elämän seppeleet herkisti ylevällä loppunostatuksella, torvet tötteröllä. Kansa sai nauttia myös Pepe & Paradise-viisusta Niin vähän on aikaa, josta kuultiin miellyttävän lämmin jazz-versio. Ja kuultiinhan myös The Beach Boysia – God only knows Jormas-orkesterin suomenkielisenä versiona Taivas vain tietää. Harvinaista herkkua mutta yleisöä olisi voinut olla paikalla reilummin.
Toinen debyyttikeikka eli Telttalavalla koettu Dj-vetoisen elektronisen dance-musiikin orkesterin Studio Killersin kansaa magneetin lailla imuroinut akti oli lauantai-illan odotetuin (?) hetki. Kaikki halusivat lavalle levylläkin laulavan Teemu Brunilan. Tietojen mukaan Brunila oli paikalla, yleisössä, mutta lavalle hän ei noussut. Pettymys, ehdottomasti. Studio Killers näyttäytyi livenä visuaalisesti tyylikkäänä Dj-settinä. Dj-tyypit olivat piiloutuneina eläinhahmojen taakse. Taustakankaalle heijastettiin verkosta tuttu Chubby Cherry -hahmo ja vastaava animaatiokaunistus nähtiin myös lavalla hologrammina. Mutta ei elävää laulajaa, kunnes vasta viimeisessä biisissä.
Kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet teltan sisäpuolelle. Odotuksen huuma oli käsin kosketeltavaa. Kansa halusi Studio Killersin. Ode to bouncer soi hienosti, kansa villiintyi. When we were lovers, kiima alkoi jo laantua. Studio Killers oli hyvä mutta ei ainutlaatuinen. Tyylikäs Dj-setti mutta jotain puuttui. Se jokin koettiin viimeisen kappaleen kohdalla, kun Jenny-kappaleeseen lavalle saatiin oikea Jenni eli Vartiainen. Vartiaisen avustamana yleisö suorastaan räjähti estottomaan ilonpitoon ja Vartiaisen elävä vokaalisuoritus osoitti selkeästi keikan suurimman puutteen – elävä vokaali on ehdottoman kiva juttu.
Britanniassa huippusuosittu Lily Allen ei onnistunut täysin täyttämään pääesiintyjän suuria saappaita. Allen operoi mahtavilla soundeilla, näyttävillä valoilla ja yleisöäkin oli paikalla mukavasti mutta ongelma ilmeni lähinnä Allenin karismassa, tai sen puutteessa. Lily Allen lauloi Sheezus ja kansa huusi ”jee” mutta lopullinen kipinä jäi puuttumaan. Tosin eivät kaikki voi olla David Guettan kaltaisia yleisömagneetteja. Guetta asetti riman törkeän korkealle. Lisäksi reilu osa porukasta oli valunut jo kotimatkalle heti Studio Killersin jälkeen – muistaen perjantain kaaosmaiseksi paisuneet ruuhkat.
Teksti; J.A.Kaunisto
Foto; Petri Kipinä (ja J.A.Kaunisto)
