Atlantasta kotoisin oleva Royal Thunder on julkaissut jo pari albumia 70-lukulaisen progressiivista etelän rokkia josta löytyy myös ripaus grungen alavireisyyttä. Bändille antaa leimaa myös ilmaisuvoimainen naisvokalisti Mlny Parsonz. Royal Thunderissa on jotain samaa kuin orkestereissa kuten Mastodon ja Baroness. Royal Thunderin raskaus on kuitenkin selkeästi peräisin 70-luvulta, Zeppeliniltä. Mikä parasta, viisuihin on loihdittu myös ilmavuutta vaikka koukeroisuus ja toisaalta raskaus ovat ilmiselviä askelmerkkejä.
Vaikka vokaaleissa ei ole Robert Plantin maneereja, väkisinkin mielleyhtymä Led Zeppelinin keuhkomieheen tulee vastaan – ennemmin tai myöhemmin. Kyseinen yksityiskohta ei ole kuitenkaan häiritsevä mutta parin viisun kohdalla alleviivaava. Naisääni tuo Royal Thunderin ulkoasuun myös ristiriitaista keveyttä. Forgive me, karma on hieman laiskasti kehittyvä voimaballadi, jossa miesäänelle olisi selvästi tilausta. Toisaalta tunnelmallinen blues/rock Glow hengittää aivan mainiosti Mlny Parsonzin vokaalien ansiosta. Ear on the floor tyrkyttää alussa jopa post rockilta tuoksahtavia kitaroita ja One day on kuin Pearl Jam aurinkoisena päivänä. Bear I on jo Janis Joplinia jota seuraa herkistelevä pianoballadi Bear II – hämmentävää. Tosin Parsonzin vokaalit ovat suorastaan hengästyttävää tunnelatauksen välittämistä.
Raskaasti rohiseva Forget you ja kiukkuinen ”protogrunge” The Line järsivät albumin raskaampaa kulmaa. Rajalinjat ovat kuitenkin etäällä toisistaan. Pysyvää on oudolla tavalla grungen leimaama 70-lukulaisuus. Bluesrock-grungea? Vaikka Royal Thunder vuosimallia 2015 on monipuolinen, bändi on siistinyt soundiaan turhankin kovalla kädellä. Toisessa vaakakupissa painaa virkeämpi ulkomuoto, bändin edellisellä CVI-albumilla soudettiin hyvinkin tummissa vesissä. Uuden levyn kohdalla liiallinen siisteys aiheuttaa väistämättä miinuspisteitä.
