Sir Bob Geldof aiheutti hämmennystä ja suuttumusta esiintyessään Boomtown Rats -yhtyeensä kanssa Brentwood-festivaaleilla Englannissa.
Rock-ikonin kerrotaan suoltaneen huomattavan määrän fuck-sanoja esiintymisen aikana.
”Emme ole kuin Abba tai Robbie ”v-tun” Williams, olemme Boomtown Rats”, Geldof huusi keikan aluksi. Hän teki myös rankkaa pilaa yleisön kustannuksella.
Essex Chronicle – sanomalehden mukaan yleisön joukossa oli paljon lapsiperheitä, joista monet poistuivat festivaalialueelta keikan aikana.
”Olemme pettyneitä, että keikka sisälsi niin paljon kiroilua. Haluamme olla koko perheen tapahtuma ja olisi ollut mukavaa, jos se olisi otettu huomioon artistien puolesta- Monet ihmiset päättivät lähteä tapahtumasta. Olemme todella pahoillamme, että esitys loukkasi heitä”, tapahtuman järjestäjä Laurie Edmonds sanoo.




