Radio Rock vahvistaa sunnuntaipäiviään kahdella kaikkien tuntemalla nimellä.
Radio Rockin taajuuksilla kuullaan sunnuntaisin pian kahta kotimaista eturivin artistia omissa ohjelmissaan. Popedan uutena solistina äskettäin aloittanut Olli Herman aloitti oman ohjelman tammikuussa Rockin sunnuntai-iltapäivissä.
Lisäksi Blind Channel -yhtyeen toisena solistina tunnettu Joel Hokka saa helmikuussa oman ohjelman, jota hän juontaa yhdessä pitkän linjan radio- ja tv-juontaja Sami Kurosen kanssa.
Joel Hokan ja Sami Kurosen yhteinen ohjelma yhdistää kaksi kummallekin rakasta rockin aikakautta: 80-luvun ja 2000-luvun alun, ja kantaakin osuvasti nimeä Kasari vs. Nollari.
Ohjelmaa kuullaan Radio Rockilla sunnuntaisin klo 18–20, aina 18.2. alkaen. Uusinnat keskiviikkoisin klo 20–22.
”Oma musiikillinen heräämiseni tapahtui kultaisella 1980-luvulla ja kyseisen vuosikymmenen rock on mun mielestä edelleen maailman parasta musaa. Joel taas tuntee tämän vuosituhannen rymistelyt ja on paras mahdollinen matkaopas itselleni suht vieraaseen genreen”, Sami Kuronen sanoo.
”On siistiä laajentaa omaa leikkikenttää alueille, jonne ei olisi välttämättä yksin tullut mentyä. Mun rakkaus 2000 -luvun alun kulttuuria ja musaa kohtaan on loputon. Kaikki lähti Samin fiilistelystä bändiämme kohtaan. Törmäilimme ensin bäkkäreillä ja pian kysyin miestä tekemään alkujuonnon meidän siihen asti suurimmalle keikalle Helsingin jäähalliin joulukuussa 2022. Kesällä 2023 puhuimme jo muustakin yhteistyöstä, eikä jääty unelmiemme kanssa ihmettelemään”, Joel avaa yhteistyön taustoja.
Olli Herman Radio Rockilla sunnuntaisin klo 12–15.
Sami Kurosen ja Joel Hokan Kasari vs. Nollari Radio Rockilla sunnuntaisin 18.2. alkaen klo 18–20.
https://www.instagram.com/p/C2wWHjRMz14/?utm_source=ig_web_button_share_sheet&igsh=MzRlODBiNWFlZA==
(Nelonen)




