Venäläisen punk-performanssiryhmän jäsenet esiintyvät itäeurooppalaisen valtion korruptiosta kertovassa elokuvassa.
Looking For Kleptocracy -niminen elokuva filmataan pääosin Bulgariassa, mutta kuvauksia tehdään myös Venäjällä ja Yhdysvalloissa.
Elokuvan apulaisohjaaja Kevin Booth kertoo nähneensä Pussy Riotista kertovan dokumentin HBO-kanavalla ja innostuneensa yhtyeestä.
– Kun Pussy Riotin johtaja Nadia Tolokonnikova hyväksyi kutsun tulla Bulgariaan, tiesin heti, että tulemme luomaan yhdessä jotain erityistä, Booth kertoo Broadwayworld.comille.
Elokuvan julkaisuajasta ei ole annettu tietoa.
Pussy Riot nousi julkisuuteen vuonna 2012, kun yhtyeen jäsenet tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin kirkossa tehdyn punk-esityksen takia.




