Provinssi kaappasi ruotsalaisen metallisuuruuden

Tulevana kesänä 25.-27. kesäkuuta Seinäjoen Törnävänsaarella järjestettävä Provinssi-festivaali on kiinnittänyt uusia esiintyjiä, joihin lukeutuu  Pohjoismaiden suurimpiin raskaan musiikin nimiin kuuluva Opeth.
Opeth julkaisi viime syksynä In Cauda Venenum -albumin, joka esitteli yhtyeen synkän tunnelmoinnin myös äidinkielellään ruotsiksi.
Tuotannossaan ennakkoluulottomasti progressiivista rockia ja metallia yhdistelevä kokoonpano aloitti uransa death metallin parissa, mutta on sittemmin siirtynyt kohti moniuloitteisempaa ilmaisua raskaita juuriaan unohtamatta. Vuonna 1990 perustettu bändi nähdiin edellisen kerran Provinssissa vuonna 2009.
 
Muita uusia Provinssi-esiintyjiä ovat yhdysvaltalainen punk-ikoni Anti-Flag, Blues Pills, Beast in Black, Mokoma sekä ensi kesänä paluun lavoille tekevä Xysma.
Provinssin pääesiintyjiin lukeutuvat System Of A Down, Chemical Brothers ja Korn. Liput ovat myynnissä osoitteessa www.provinssi.fi/liput
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone