Tommi Saarelan toimittama muistelmateos Elämän nälkä käy läpi Pave Maijasen elämänvaiheet aina syntymästä viime tammikuuhun, jolloin hän kuoli ALS-tautiin.
Musiikin monitoimimies Pekka ”Pave” Maijasen (1950 -2021) ura suomalaisessa pop-musiikissa hakee vertaistaan. Soolourallaan levyttämiensä klassikoiden (Lähtisitkö, Jano, Elämän nälkä jne.) lisäksi Maijanen vaikutti muun muassa Mistakesin ja Rock`n`Roll Bandin keulahahmona ja tuotti ja sävelsi musiikkia lukuisille muille artisteille.
Saarela ja Maijanen tekivät kirjaa parantumattoman sairauden varjossa. Syksyllä 2018 Maijanen alkoi tuntea, ettei kaikki ole kohdallaan. Puhe kangerteli ja sormet jäykistyivät, eikä virtatahtonut riittää harrastejääkiekkojoukkue Oilersin jäille. Lopulta soittimet ja lätkämailat lensivät kaappiin. Hänellä todettiin ALS-tauti. Samalla Pave antoi suostumuksen elämäkerran tekoon, vaikka hän oli aiemmin suhtautunut varauksella Saarelan ehdotuksiin.
”Pave vaikutti hyvin tietoiselta siitä, että nyt alettaisiin kirjoittaa testamenttia, jonka kautta hän jättää jäähyväiset kuulijoilleen. Tieto kirjani päähenkilön tilanteesta langetti tumman varjon koko hankkeen ylle jo ennen kuin se oli ehtinyt alkaa”, Tommi Saarela kertoo saatesanoissa.
Pave Maijanen varttui Lappeenrannan varuskunnassa, joka oli kasvavalle pojalle loputtoman jännittävä paikka.
”Pikkupojan silmin alue oli mittaamattoman suuri, ja siihen kuului onnekkaasti kaistale kauneinta järvenrantaa. Mikä ihanteellinen ympäristö elää ja kasvaa – mielikuvituksen siivin rinteisiin, puskiin ja rantakaislikkoihin kasvoi ihmeellisiä viidakoita, joissa koettiin huikeita seikkailuja.”
Pikku-Paven kyky kuunnella ja oppia kuuntelemalla huomattiin jo lastentarhassa. Siellä oli pystypiano, jolla tarhatädit säestivät lasten laulamista. Ensimmäisen keikkansa tuleva muusikkotähti teki Uudenmaan Rakuunapataljoonan 3. komppanian joulujuhlassa 1956.
”Soitin pari kolme rallia. Tuommoinen tilanne on kova paikka alle kouluikäiselle. Jokin moka lavalla olisi voinut merkitä, että ura oli ohi ennen kuin se alkoikaan. Mutta tähdet sattuivat olemaan oikeassa asennossa ja kaikki meni hyvin, koska muistan aplodit ja pokkauksen. Ja siinä se narsismin siemen kylvettiin – huomio ja suosio tuntuivat tosi hyvältä.”
Paven teinivuosina lätkä oli kuitenkin ensin ykkönen, sitten rinnalle nousi musiikki, ja vasta lukioiässä soittaminen kiri ohi. Pave eteni B-junnuna Lappeenrannan Pallon eli LaPan edustusjoukkueeseen ja pelasi yhden kauden jopa Suomensarjassa, joka vastaa nykyistä Mestistä.
Hän innostui lätkästä uudelleen 1990-luvulla, kun oma poika pelasi junnujoukkueessa maalivahtina. Pavesta tuli joukkueen maalivahtivalmentaja.
Keikkailun makuun Pave pääsi lappeenrantalaisessa Kopet-yhtyeessä. Myös musiikkiuran ensiaskeleet käydään läpi 500-sivuissa kirjassa perusteellisesti.
”Bändissä oli seitsemän jätkää, ja kun Vaasaan mentiin yhdellä pakulla, kaikki ei mahtuneet hyttiin. Mut tungettiin porukan pienimpänä takakonttiin kamakasan päälle, ja matkustin katonrajassa makuuasennossa Vaasaan”, Pave kertaa ikimuistoista keikkamatka
Pavesta kehittyi pikkuhiljaa musiikin monipuolinen ammattilainen. Suomirockin historiaa hän teki jo Royalsin ja Rock’n’Roll Bandin keulahahmona ja basistina. Hän soitti ja lauloi taustoja Mikko Alatalon Maalaispoika oon -kappaleessa.
”Maijasen soitto ei ollut mitään lippukompin pompottelua. Hän haki luovasti sointujen sisältä sopivia ääniä ja kuuli, milloin bassoääneksi sopisi terssi, kvintti tai jokin muu. Kun olin tehnyt kappaleisiin pidätyssointuja, joissa pohjasävel pysyy samana, Pave keksi maustaa niitä ottamalla oktaaveja mukaan. Tuollaiset kikat ymmärtää hyvin Paven kaltainen muusikko, joka osaa soittaa muitakin instrumentteja”, Mikko Alatalo kertoo.
Paven ensimmäinen todellinen klassikkokappale Pidä huolta julkaistiin tammikuussa 1981. Nopealla aikataululla tehty kappale osui kultasuoneen. Maijanen kertoo kirjassa kappaleidensa taustoista.
Pidä huolta tehtiin ja julkaistiin nopealla aikataululla, ja se oli täsmäisku kultasuoneen. Single voitti Radion Rokkimittarin, nappasi myyntitilastojen kakkospaikan ja kiipesi jukebokseissakin kärkikolmikkoon.
Pave kertoo kirjassa keskeisten kappalaidensa syntyhistoriasta. Pidä huolta -hitin sytykkeenä oli television uutisklippi, joka syksyllä 1980 marssitti roihuvuorelaiseen olohuoneeseen Mosambikin sisällissodan runtelemia kädettömiä, jalattomia ihmisiä.
”Se järkytti ja suututti niin, että nappasin skitan, painuin makkariin ja rupesin vääntämään, ja puolen tunnin päästä biisi oli valmis. Biisini ovat lähes aina syntyneet musa edellä, ja vasta sen jälkeen olen ruvennut miettimään mitä siinä sanottaisiin. Tässä kaikki syntyi yhtä aikaa.”, Pave muisteli.
Pave piti perheensä poissa julkisuudesta. Kirjassa ääneen pääsevät lukuisten kollegojen ohella hänen poikansa ja tyttärensä. Perhe löysi unelmiensa talon Helsingin Pirkkolasta. Kirjan mukaan pihapiirin umpeen kasvanut viidakko sai perheen ihastumaan paikkaan saman tien. Ostajaehdokkaita oli muitakin, mutta omistajarouva päätti myydä talon Maijasille.
”Kasasin ensimmäiseksi alakertaan stereot ja rupesin kuuntelemaan omaa biisiä, jonka olin säveltänyt kesällä ja joka oli just soitettu kundien kanssa talteen studiossa. Totesin, että se oli ihan okei, se pitää vaan miksata. Sen nimi oli Lähtisitkö.”
Paven todellisen läpimurron tapahtuessa 1980-luvun puolivälissä, Vihtori-poikaa oli vasta neljän. Hänestä tuntuu, että kotona tuskin mikään muuttui. Tosin lapset ihmettelivät kauppareissuilla, että onpa faijalla paljon tuttuja.
”Siitä euroviisutappiosta saattoi tulla koulussa jotain pientä pottuilua, mutta vielä noihin aikoihin Pave oli mulle vaan isä, enkä ajatellut häntä artistina. Vasta paljon myöhemmin olen alkanut ajatella ja samalla arvostaa artistipuolta siinä ihmisessä. Ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän ymmärrän, miten hieno ura se on”, Vihtori toteaa.
Manageri Lasse Norres muistelee, että suosionsa huipulla Pave alkoi ottaa etäisyyttä ihmisiin ja varata enemmän tilaa itselleen ja ajatuksilleen.
”Pavella ei noussut kusi päähän, mutta hänestä tuli arka. Hän ei halunnut enempää huomiota. Hän suojeli itseään. Pave on oikeasti sydämellinen, fiksu ja älykäs.”
Elämän nälkä -kirjassa kurkistetaan myös villeihin keikkavuosiin, pakettiautojen ja takahuoneiden uumeniin.
Mestari areenalla -stadionkonsertin lisäksi yksi Paven uran ikimuistoisimmista keikoista oli Tallinnan Laululavalla elokuussa 1988, kun hän esiintyi Juicen, Eppu Normaalin ohella Glasnost Rock -tapahtumassa 100 000 hengen yleisön edessä.
”Olihan se hirveätä tinttaamista kaiken aikaa. Keikan jälkeisenä päivänä huomattiin, että kaikilla oli paksut pakat ruplia, joilla ei olisi ollut Suomessa mitään käyttöä, eli ne piti tuhlata ennen paluuta laivaan. Mentiin Kaubamajaan ja osuttiin musiikkiosastolle, josta ostettiin monta vaskea, haitareita, viulu ja mitä lie”, Pave valottaa historiallista keikkamatkaa.
Paluumatkalla laivassa Kaubamajan instrumenttiostokset kaivettiin esiin ja ruvettiin pitämään ääntä. Puhallinvetoiselle laumalle annettiin myöhemmin nimeksi Puhas Öhk. Sanat oli bongattu Tallinnan laululavan pukuhuoneen ensiapuvarustelusta, johon kuului pullo puhdasta happea.
Monen ystävän ja kollegan muistelmat tuovat Pavesta esiin uusia puolia. Maijasen lähimpiin ystäviin kuulunut miksaaja Nipa Nieminen muistelee erityisellä lämmöllä yhteisiä reissuja Paven Kesälahdella sijaitsevaan kesäasuntoon.
”Otin duunista vapaata, ja lähdettiin Kesälahdelle. Minä vedin auraa ja Pave äesti, istutettiin perunaa ja mitä milloinkin. Sitten saunottiin ja syötiin. Hienoimpia hetkiä mitä ikinä voi olla oli se, kun iltaisin sytytettiin takka, otettiin kaksi nojatuolia takan eteen ja katsottiin liekkiä, kun se paloi loppuun. Ei puhuttu sanaakaan koko aikana. Vasta kun tuli sammui, toivotettiin hyvää yötä. ”
Ja seuraavana päivänä sama uusiksi.”
Koronakriisin sulkiessa Suomen Paven elämäntaival kääntyi loppusuoralle. Huhtikuussa 2020 Miika Granholmin kokoaman yli tuhannen laulajan virtuaalinen kuoro kajautti moniäänisenä sovituksena Paven esikoishitin Pidä huolta. Samalla Paven kännykkään kilahteli onnittelutekstareita. Mestarin laulut elävät ja koskettavat yhä uusia sukupolvia.
”Vastailin onnitteluihin, että hienoa kun vanha biisi elää ja hengittää edelleen. Saatoin lisätä, että kun laukoo oikeaan suuntaan, niin joskus näköjään osuu tolppien väliinkin – ei aina vaan tolppaan”, Pave toteaa.
Saarela haastatteli Maijasta kirjaa varten noin 70 tuntia. Kirjaprojektin loppuvaiheessa ALS verottiloputkin mestarin voimat ja haastattelut täytyi lopettaa. Materiaalia saatiin kuitenkin kasaan huikea määrä. Pave kertoo kirjan lopussa, että lastenlapset olivat ensimmäisiä asioita, jotka hyökkäsivät hänen ajatuksiinsa sairastumisen myötä. Häntä suretti, että häneltä jää näkemättä ja kokematta heidän kasvunsa ja kehittymisensä.
”Mutta ei mennyt kovinkaan pitkään, kun kaikkea keventävää alkoi tulla taas mieleen. Heitä on siis neljä: Ruusa 10 v., Saimi 4 v., Viola 2 v. ja Stella 1 v. Heillä on hyvät kodit, jämäkät vanhemmat, he ovat terveitä ja aivan ihania, Papan silmäteriä. Tästä syystä minulla ei ole mitään syytä rutista kohtaloani, vaan oikeasti iloita siitä, mitä nämä kakarat ovat ehtineet antaa jo vuosia”, Pave sanoo lohdullisena.
Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Elämän nälkä. Pave Maijasen elämäkerta on saatavana äänikirjana ja e-kirjana. Kuuntele näyte täältä.
Tommi Saarela on musiikkiin ja esittäviin taiteisiin erikoistunut toimittaja, joka tunnetaan muun muassa Riffi- ja Rondo-lehtien palstoilta. Tietokirjailijana hän on julkaissut suomalaisista elokuvasäveltäjistä kertovan teoksen Selluloidi soikoon! sekä toiminut yhtenä kirjoittajana Muusikkojen liiton satavuotisjuhlakirjassa Muusikko edellä.
