Paul Walkerin fanit kyynelehtivät Fast & Furious 7 -maailmanensi-illassa

Edesmenneen näyttelijä Paul Walkerin viimeiseksi elokuvaksi jäänyt Fast & Furious 7 esitettiin ensimmäistä kertaa julkisesti South By Southwest -festivaaleilla,  Yhdysvalloissa viikonloppuna. Sky Newsin mukaan näytöksessä koettiin tunteikkaita hetkiä.  Lukuisat katsojat vuodattivat kyyneleitä elokuvan aikana. Elokuvan lopussa mustalle valkokankaalle ilmestyy valkoisella teksti ”For Paul” (Paulille)

Elokuvan tuottaja Neal Moritz vetosi ennen näytöstä katsojiin, jotta he eivät paljastaisi Walkerin hahmoon liittyviä asoita ennen virallista ensi-iltaa.

Walker menehtyi auto-onnettomuudessa marraskuussa 2013, kun Fast & Furious 7 -elokuvan kuvaukset olivat kesken. Walkerin jo kuvatut kohtaukset päätyivät kuitenkin mukaan elokuvaan. Monet kuvaamatta jääneet kohtauset tehtiin loppuun Paul Walkerin veljen Brianin avustuksella.

Fast & Furious 7 saa ensi-iltansa Suomessa 1. huhtikuuta.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone