Veteraaninäyttelijällä Anthony Hopkinsilla on ikää jo 81 vuotta mutta mies ei suunnittele eläköitymistä.
Uhrilampaat-tähti myöntää olevansa ”työnarkomaani” – parhaillaan miehellä on useampi leffaprojekti työn alla.
Nyt Hopkins nähdään Fernando Meirellesin ohjaamassa Netflix-draamassa The Two Popes, jossa Oscar-voittajan roolina on Paavi Benedictus XVI.
AARP the Magazinen haastattelussa Hopkins kertoo näyttelemisen lisäksi maalaavansa ja soitavansa musiikkia sekä lukevansa, paljon. ”Pitää aivot aktiivisena, Jatkan työntekoa kunnes kuolema korjaa”.
Näyttelijän mukaan hänen vaimolleen Stellalle on jäänyt jarruttajan rooli.
”Vietän tunteja maalaten ja hän tulee sanomaan ’nyt riittää’. Minulla ei tunnu olevan paljoakaan tervettä järkeä”.
Hänen vaimonsa tekee parhaillaan myös dokumenttia miehestään.
(People.com)




