Marjatta Kurenniemen luoma tyttökaksikko Onneli ja Anneli palaa valkokankaalle syksyllä 2015 ensi-iltaan tulevassa elokuvassa Onnelin ja Annelin talvi.
Elokuvan kuvaukset käynnistyvät Loviisassa 30. joulukuuta ja jatkuvat aina maaliskuun alkuun saakka.
Elokuvan ohjaa Saara Cantell ja sen pääosissa nähdään Onneli ja Anneli -elokuvasta tuttu kaksikko Aava Merikanto ja Lilja Lehto.
– Onnelin ja Annelin talvi -elokuvassa näemme Ruusukujan maagisen maailman talvisena. Pääsen myös toteuttamaan yhden lapsuuteni unelmista eli kokeilemaan miltä tuntuu kutistua niin pieneksi, että mahtuu sisälle omaan nukkekotiinsa, Saara Cantell kertoo.




