Ohjaus: Fredrik ja Magnus Gertten. 96 min. S.
Zlatan Ibrahimović ei tee ehkä yhtä paljon maaleja kuin Cristiano Ronaldo tai Lionel Messi, mutta kentän ulkopuolista karismaa hänellä on enemmän kuin kahdella muulla jalkapallon supertähdellä yhteensä. Nuori Zlatan kuvaa arkistomateriaalin ja haastattelujen avulla bosnialaisen isän ja kroatialaisen äidin pojan matkaa Rosengårdin ongelmalähiöstä Ruotsin kansallissankariksi ja -brändiksi, joka tunnetaan maailmalla pelkästä etunimestään.
Dokumentti varoo kertomasta tarinaa rääsyistä vaurauteen, minkä vuoksi aineellisesti vaikea lapsuus ja suuret rahat pidetään sivujuonteina. Myös isäsuhde jätetään pieneen rooliin toisin kuin kaksiosaisessa tv-dokumentissa Maalikuningas Zlatan (2014).
Elokuva alkaa Zlatanin ja Amsterdamin Ajaxin välisen sopimuksen allekirjoituksella. Vuoden 2001 siirto oli Ajaxin kaikkien aikojen arvokkain ja rikkoi luonnollisesti myös Allsvenskanin ennätykset. Dokumentti vuorottelee Ajaxin ja Malmån vuosien välillä, hetkittäin perustellummin hetkittäin sekavamman tuntuisesti, ja päättyy Juventus-siirtoon vuonna 2004. Rajaus aikaan, jolloin Zlatan ei vielä ollut lunastanut potentiaaliaan ja paikkaansa supertähtenä, on dokumentin vahvuuksia.
Fredrik ja Magnus Gertten alkoivat taltioida Zlatanin vaiheita hänen siirtyessä Malmö FF:n miesten pääsarjajoukkueeseen vuonna 1999. 17-vuotias ruotsalainen oli tuolloin mikroskoopin alla pelaava huippulupaus mutta ei koko kansan lemmikki, ja vieraskatsomoissa hän sai osakseen suoranaista vihaa. Pahemmin nuoren pelaajan psyykeä koetteli kuitenkin kriittisen hollantilaisyleisön vihellyskonsertit Ajaxin kotikatsomossa.
Zlatanin herättämät ristiriitaiset tunteet perustuvat paitsi hänen ylimielisen oloiseen persoonaansa myös suorituksiin pelikentällä. Etenkin uran alkuvuosina häntä kritisoitiin siitä, että hän näytti nauttivan enemmän vastustajan nöyryyttämisestä ja hienoista yksilösuorituksista kuin joukkueensa menestyksestä. Aina kritiikki ei ole ollut perusteltua, ja dokumentin hämmentävimmät hetket kuvaavat Zlataniin kohdistuvaa rasismia.
Toisin kuin kirjassa Minä, Zlatan Ibrahimović Zlatan ei itse saanut vaikuttaa dokumentin sisältöön, ja ääneen hän pääsee ainoastaan arkistohaastattelujen kautta. Ajallisen rajauksen ohella tämä erottaa Nuoren Zlatanin selvimmin perinteisemmistä urheiludokumenteista, kuten Kuningas Litmasesta (2012) ja Selänteestä (2013).
Omien muistojen sijaan hänen uransa alkua katsellaan muiden, kuten Jari Litmasen ja Fabio Capellon, silmin. Kommentit tuntuvat avoimilta ja rehellisiltä, ja etenkään Mido ei säästele itseään eikä Zlatania.
Nuori Zlatan kertaa toki komeita maaleja, mutta taitojen kehittymistä keskeisempää siinä on henkinen kasvu. Maalikoosteen sijaan se on kasvutarina, jossa nuoren pelaajan poikamainen pöyhkeys muuttuu itsevarmuudeksi ja taitojen esittely voittamisen haluksi.
J. K. SILVENNOINEN
