Uutuuskirja Menestysresepti kertoo Jungle Juice Barin perustajan Noora Fagerströmin poikkeuksellisen tarinan rankasta lapsuudesta menestyneeksi yrittäjäksi. Mesta.net haastatteli Fagerströmiä teoksen tiimoilta.
Laura Frimanin kirjoittaman Menestysresepti – Noora Fagerströmin tarina -kirjan lapsuusmuistot ovat riipaisevaa luettavaa, mutta tarina kääntyy yrittäjän menestystarinaksi. Kirja kertoo sinnikkyydestä ja toimii myös elämänmakuisena oppaana yrittämisestä kiinnostuneille.
Noora Fagerström vietti lapsuutensa vähäosaisessa perheessä. Lähipiirissä oli rankkaa alkoholinkäyttöä ja elämä helsinkiläisessä ongelmalähiössä oli muutenkin turvatonta. Teiniässä Noora alkoi varastella ja elämä näytti luisuvan vääjäämättä tien kaidalle puolelle.
Sitten tapahtui täyskäännös: nuori nainen alkoi opiskella ja tavoitella rohkeasti unelmaansa. Hän teki ahkerasti töitä ja mietti kuumeisesti sopivaa yritysideaa. Lopulta Vantaan Jumbo-kauppakeskukseen perustettiin uudenlainen smoothiebaari, Jungle Juice Bar. Täydelliseen saumaan osunut konsepti oli menestys ja kasvoi kokonaiseksi ketjuksi. Nyt Fagerström on palkittu yrittäjä, sijoittaja ja kunnallispoliitikko. Hän teki unelmistaan totta.
Fagerströmiltä kysyttiin kirjaa jo aiemmin, mutta hän koki, ettei hänen tarinassaan ole aineksia kirjaksi asti. Mutta kun hän kertoi taustastaan henkilöstölleen ja bisneskumppaneilleen, monet vaikuttuivat ja kannustivat häntä ryhtymään kirjan tekoon.
Fagerströmin mukaan kirjaprojekti lähti liikkeelle ajatuksesta, että vaikka lähtökohdat olisivat heikot, niin loppujen lopuksi tulevaisuus on kiinni omasta tekemisestä.
”Kaikki on mahdollista, jos on ahkera eikä luovuta koskaan. Elämässä tulee eteen monenlaisia haasteita, jolloin moni sortuu epäuskoon. Niin ei saisi käydä. Suomessa kaikilla on aika tasapuoliset mahdollisuudet pärjätä. Toisin kuin esimerkiksi Amerikassa, täällä ei tarvitse syntyä varakkaaseen perheeseen päästäkseen yliopistoon”, Fagerstöm kertoo Mesta.netille.
Fagerström on saanut kirjastaan paljon posiviitista palautetta.
”Monet vaikeuksissa olleet yrittäjät ovat kertoneet saaneensa kirjasta uskoa omaan tekemiseensä. Tosi moni lukija on samaistunut myös lapsuuden perheeni päihdeongelmaan. Heillä on ollut vastaavanlaisia kokemuksia läheisten alkoholismista.”
Fagerström toteaa kiitollisena, että Laura Friman osasi nostaa esiin hänen oma persoonansa.
”Laura osasi vangita ihanan hyvin minun ääneni. Kirja kuulostaa aivan itseni kirjoittamalta.”
Fageström esitti Frimanille toivomuksen, että kirjasta tulisi niin helppolukuinen, että sitä olisi kiva lukea ja kuunnella myös lyhyissa pätkissä.
Vieläkin tärkeämpää on hänelle se, että kirja on rehellinen ja avoin. Fagerströmin kertomat lapsuusmuistot ovat riipaisevaa luettavaa, mutta loppua kohden kirja muuttuu yrittäjän menestystarinaksi . Äänen pääsevät myös äiti, yrittäjäpuoliso, ystävät ja työkumppanit.
”Olen luonteeltani todella avoin, joten minulle ei ollut vaikeata muistella rankkoja asioita. Äiti luki kirjan etukäteen ja jotain asioita jätimme pois. Äiti ja mummo olivat kuitenkin kauhuissaan ja miettivät, että kehtaavatko he tulla edes kirjan julkkareihin. Mummo kysyi minulta, että miksi kaikki asiat pitää kertoa. Sanoin, että meidän sukupolvien välillä on se suuri ero, että hänen nuoruudessaan asioita peiteltiin, kun taas nykypäivänä uskalletaan olla avoimia.”
Menestysresepti ei jää Fagerströmin ainoaksi kirjaksi. Suunnitteilla on täysin erityyppinen teos.
”Muutamat lukijat ovat huomanneet, että en kerro kirjassa johtamisfilosofiastani. Jätin aiheen tietoisesti pois, koska aion julkaista jossain vaiheessa johtamiskirjan. Tulevan kirjan aion kirjoittaa itse.”
Fagerström on ahkera kirjojen kuluttaja. Nykyisin hän käyttää enemmän äänikirjaa. Tällä hetkellä kesken on Hanna tietokirja Suorituskyvyn salaisuus – Vireystilan säätelyn avulla huipputuloksiin.
Menestysresepti on ollut erityisen suosittu äänikirjana. Fagerström luki äänikirjan itse. Kokemus oli mielenkiintoinen.
”Se oli yllättävän raskasta ja vaativaa. Oma ääneni ja puhetyylini on hyvin erilainen kuin lukiessa. Äänittäessä piti keskittyä ja yrittää puhua rauhallisemmin. Äänitin kolme tuntia kerrallaan, joka oli ihan ehdoton maksimi.”

Menestysresepti äänikirjana ja e-kirjana Elisa Kirjasta. Kuuntele näyte tästä.
Laura Friman on kirjoittanut rap-yhtye JVG:n elämäkerran Etenee, joka päätyi vuoden 2016 myydyimpien tietokirjojen listoille. Hänen muita teoksiaan ovat Saara Aalto – No Fear ja Tauko – Jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin tahallaan elämäni.




