Nikki Sixx: Ekat 21 vuotta (Like, 2022)
Amerikkalaisen Mötley Crüe -yhtyeen basisti Nikki Sixx (s .1958) julkasi vuonna 2007 bestselleriksi nousseen Heroniinipäiväkirjan, joka koostui päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1986 – 1987.
Huumehuuruiset ja sekopäiset muistelmat saavat nyt rinnalleen sisarteoksen. Uudessa Ekat 21 vuotta -kirjassaan Sixx muistelee lapsuus- ja nuoruusvuosiaan ja kertoo, kuinka maalaispoika Frank Ferannasta tuli ikoninen rocktähti Nikki Sixx.
Isänsä hylkäämä ja yksinhuoltajaäitinsä ja isovanhempiensa kasvattama Frank-poika asui osan lapsuudestaan isovanhempiensa farmilla Idahossa ja Teksasissa. Maisemat vaihtuvat niin tiuhaan, että lukijan on vaikea pysyä perässä, että missä ja keiden kanssa hän milloinkin asui – mutta sellaista pikku-Frankin elämä oli.
”Kolmetoistavuotiaana asuin isovanhempieni mobiilitalossa ja kuuntelin setäni Los Angelesista lähettämiä levyjä. Wingsin, Sweetin, April Winen ja Beach Boysin albumeja. Noilla levyillä soivat kappaleet vaikuttivat paljon elävämmiltä ja todemmilta kuin mikään, mitä Jeromella oli tarjota. Kaupungissa oli yhdet ainoat liikennevalot. Yksi elokuvateatteri. Yksi postimerkin kokoinen puisto, jonne ”pahikset” kokoontuivat polttelemaan”, Sixx muistelee Idahon vuosiaan.
Teksasissa hän hurahti amerikkalaiseen jalkapalloon. Tässä vaiheessa musiikki ei näytellyt elämässä vielä suurta osaa.
”Minulla oli nopeutta ja sisua, ja olin pelikentällä kuin kala vedessä. Pääsin joukkueeseen saman tien. Joskus pelasin hyökkäyksen ulompana linjamiehenä, mutta enimmäkseen olin ulompi linjapuolustaja ja pelinumeroni oli 76. Nautin suunnattomasti, kun karistin vastapuolen linjamiehen kannoiltani, kiersin ulkolaidalta ja tein selvää pelinrakentajasta: ei muuta kuin täysillä vastustajan kylkeen, ja jätkä jäi tantereelle makaamaan. Olin ihan hulluna lajiin. Olin löytänyt kotini. ”Minut on luotu tähän”, ajattelin…”
Kahdeksasluokkalaisena Sixx seurusteli ensimmäisen kerran ja samalla pidempi hiuskuosi alkoi tuntua luontevalta.
”Tytön nimi oli Susie. Hänellä oli metallikehyksiset silmälasit niin kuin minullakin. Ja herttainen hymy. Hänen isänsä kutsui häntä kiusoitellen ”Sulky Sueksi”. Mutta ei hän minun seurassani murjottanut, oli vain ehkä hiukan kömpelö. Toisaalta olin aika ujo ja kömpelö itsekin, eikä se haitannut, koska tuntui, ettei meillä ollut kiire mihinkään. Tutustuimme toisiimme pikku hiljaa kävelyretkillä Dairy Queeniin Main Streetin päähän ja taempana aukeneville pallokentille.
Sixx asui pitkiä aikoja myös äitinsä kanssa Hän muistelee, että kotona äiti poltti hasista, tanssi ja kokkasi menudoa. Se saattoi tuntua siistiltäkin nuorukaisesta, mutta totuus oli toinen.
Kun äidin uusi miesystävä Ramon oli kotona, äiti pärjäili ihan hyvin. Mutta kun talossa ei
ollut miestä, mutsin pakka hajosi.
”Hän ryyppäsi. Hän poltti viisi askia röökiä päivässä. Hän oli totaalisen hukassa. Drinkin tai parin jälkeen hän vaikutti onnelliselta. Hän nauroi. Hän hassutteli. Mutta kolmen drinkin jälkeen seurasi käänne. Hän muuttui vihaiseksi. Hän alkoi itkeä.”
”Äidin elämä oli jatkuvaa etsintää. Jatkuvaa tavoittelua. Täyttymättömiä toiveita. Myös Ramon oli kunnianhimoinen omalla tavallaan, ei hänellä muuten olisi aina ollut niin monta rautaa
tulessa. Mutta hän oli sovussa itsensä kanssa toisin kuin minun äitini.”
Tasapainoinen Ramon toimi eräänlaisena miehenmallina ja merkitsi pojan tulevaisuudelle paljon.
”Kerran koulupäivän jälkeen hän koputti huoneeni oveen ja lahjoitti minulle kolhuisen
kitaransa. Siitä olen ikuisesti kiitollinen. Se kitara oli ensimmäinen ikioma soittimeni. Se mullisti elämäni.”
”Ramon näytti, mihin sormet piti laittaa: vasen käsi otelaudalle, oikealla näppäillään kieliä. Ei kovin monimutkaista. En tiennyt, mikä on sointu, mutta olisinko edes voinut soittaa sointuja, kun puolet kielistä puuttui? Siinä vaiheessa riitti, kun osasin painaa otenauhan kohdalta vasemmalla kädellä ja näpätä”, Sixx muistelee.
Muutettuaan omilleen Los Angelesiin Sixx teki päivätöitä ja käynnisteli bändihommia. Unelma rocktähteydestä alkoi elää. 70-luvulla hän aloitti työt terästuotetehtaan liukuhihnalla.
”Se oli niitä paikkoja, joissa yksi tyyppi porasi metalliin reiän, hihna kuljetti reiän eteenpäin ja toinen tyyppi pisti siihen niitin. Jumalauta että vihasin sitä työtä. Velttoilin niin paljon kuin pystyin. Livahdin aina tilaisuuden tullen metallivarastoon ja istuin siellä lattialla lukemassa Alice Cooperin muistelmia. Se repaleinen kirja on minulla tallella edelleen. Ja niin on myös kappale, jonka sain paljon myöhemmin itseltään Alicelta.”
Sixx kertoo rikkonaisesta lapsuudestaan lämminhenkisesti ,toteavasti ja ketään syyllistämättä. Kirja piirtää kuvan villistä, mutta hyväsydämisestä pojasta.
Kirjan tarina päättyy joulukuun 9. päivään vuonna 1980. Sinä päivänä Frank otti virallisesti nimekseen Nikki Sixx. Kaksi päivää myöhemmin hän täytti 22 vuotta ja muutaman viikon päästä perustettiin virallisesti Mötley Crüe.
Sixx kertoo myös tuoreita kuulumisiaan. Hän on muuttanut perheensä kanssa maaseudulle koronapandemian alussa. Nyt hän elää kivalla tavalla seestynyttä aikaa, mutta keikkalavojen kutsu on kova.
Nyt täällä Wyomingissa muistelen elettyä elämää. Istun lempikivelläni, katselen hirviä ja mietin: ”Helkkari. Mitä jos se nuori jannu ei olisikaan noussut Greyhoundin bussin kyytiin? Ei olisi ollut peloton? Ei olisi tehnyt kaikkia niitä virheitä? Ei olisi ottanut riskejä?”
Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Ekat 21 vuotta. Kirsi Luoman suomentama teos on saatavana e-kirjana muun muassa Elisa Kirjasta.
