Kanadan Sunrise Avenue, Nickelback, jatkaa muuntumista teineille sopivaksi emotionaalisen rockin hittimyllyksi. Aikoinaan bändiin liitettettyä post-grunge -viittausta ei voi enää hyvällä tahdollakaan liittää No Fixed Address -albumiin. Bändi seilaa niin keskellä Amerikan keskitien radiosoittopop/rockia ettei levyltä edes odota kireämpien kitaroiden iskupartiota. Nickelback on ottanut suunnakseen emopoppareiden pyhän kolminaisuuden eli Paramoren, Fall Out Boyn ja Jimmy Eat Worldin. Hunajaisimmat pumpulinpyörittelyt kaikuvat onttoina kuin Maroon 5 työstäisi Paramore-covereita.
Tehokkaimmat Paramore/Maroon 5 -pyöritykset tarjoilee törkeän härski radiosoittorahastus What are you waiting for, joka on pelkkää kiiltokuvamaista kertosäettä alusta loppuun sekä suorastaan nolo Satellite. Ja tottahan Nickelbackin taustalle pitää tyrkätä menevää tanssibiittiä – tosin edm-rytmeihin ei sentään sorruta. Got me runnin’ round on jonkinlaista ”Maroon 5 goes funk” -osastoa – hämmentävää.
Kiekon alusta löytyy pari rock-henkistä vetoa, tyydyttämään vanhojen fanien toiveita. Million miles an hour ja Edge of a revolution jäävät irrallisiksi saarekkeiksi, kuin hukkuvan viimeisinä avunhuutoina. Levyllä tuntuu soittavan kaksi versiota Nickelbackista. Rokkaavampi puolisko pyristelee kuin hirressä poppaavan emoilijan varastaessa pääosan. Kanadan Sunrise Avenue on kuohittu sisäsiistiksi teinityttöjen jaksuhalinalleksi.
