Netflixin suosikkisarjalle vaaditaan esityskieltoa – ”kuin tikittävä aikapommi lapsille”

Netflixiä kehotetaan poistamaan Kolmetoista syytä (13 Reason Why) -draamasarja tilausvideopalvelustaan, kertoo Digital Spy.

Yhdysvaltalainen vanhempien televisioneuvosto The Parents Television Council on antanut ”kiireellisen varoituksen” Netflixille. PTC:n mielestä sarja on kuin ”tikittävän aikapommi teini-ikäisille ja lapsille”. Järjestön mielestä sarjassa on tarpeettoman rajua väkivaltaa ja sen lähetymistapa raiskauksiin on vahingollinen.

Usein hyvin konservatiiviseksi kuvailtu PTC pyrkii vaikuttamaan yhdysvaltalaisten televisio-ohjelmien sisältöihin. Järjestö on aiemmin kampanjoinut muun muassa Walking Dead -sarjaa vastaan. Nyt järjestö yrittää saada Kolmetoista syytä -sarjan ”hyllylle”, kunnes asiantuntijat ovat tarkistaneet sen.

Kolmetoista syytä -sarjan toinen kausi julkaistiin viime perjantaina. Toinen kausi on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Maaliskuussa 2017 startannut sarja kertoo teini-ikäisen Hannah Bakerin itsemurhasta, sen syistä sekä läheisten toipumisprosessista. Toisella kaudella keskitytään Hannahin itsemurhaa käsittelevään oikeudenkäyntiin.

Sarja on herättänyt alusta saakka paheksuvaa kohua, mutta myös avointa keskustelua nuorten itsemurhista ja heidän hyvinvoinnista.

Netflixiä voi katsoa Elisa Viihteen kautta.

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. No hohhoh taas. Sarjassa on varoitukset ihan syystä, jos et kestä nähdä näyteltyä väkivaltaa, kiusaamista, huumeiden käyttöä, itsemurha ja raiskaus kohtauksia niin älä katso. Telkkarissa pyörii toinen toistaan ”järkyttävämpiä” elokuvia ja sarjoja, ei tämän sarjan sisältö ole mitään uutta.

Kommentit suljettu.