Nelosella ihmetellään Anna Puun, Ellen Jokikunnaksen ja Mikael Forsellin kesäpaikkojen muodonmuutosta

16. maaliskuuta alkavan Huvila & Huussi -kauden avaa laulaja Anna Puu, jonka siirtolapuutarhapalsta saa kokonaan uuden ilmeen. Annan puutarha on päässyt villiintymään, ja vaikka laulaja rakastaa pihansa rappioromantiikkaa, olisi runsaudensarvea tarkoitus hieman kitkeä.

Kauden aikana Ellen Jokikunnas yllätetään täysin uusilla piharakennuksilla, Kari Hotakaisen rintamamiestalon pihapiiri uusitaan perusteellisesti ja Laura Lepistön sekä Tinni Wikströmin vanhempien kesämökit päivitetään tähän päivään. Myös Mikael ja Metti Forssellin kesäpaikka kokee niin totaalisen muodonmuutoksen, ettei pariskunta tahdo uskoa silmiään. Kesäpaikka kokee suuren muutoksen niin sisältä kuin ulkoakin.

Huvilan & Huussin uudella kaudella sisäkohteista vastaa  sisustusarkkitehti Mikko Vesanen. Uutena kasvona ohjelmassa nähdään maisemasuunnittelija Kati Jukarainen, joka vastaa kauden pihakohteista.

Ennen Huvilaa ja Huussia Kati on ollut mukana tv-sarjoissa Suomen kaunein piha sekä Piha ja parveke. Mikko on ollut mukana tv-ohjelmissa Suomen kaunein mökkiInno ja Sillä silmällä.

Huvila & Huussi starttaa Nelosella ja Ruudussa maanantaina 16.3. kello 20.

(Nelonen)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone