Näyttelijätär toipuu kuvauksissa saamastaan vammasta – odotetun vakoojatrillerin kuvaukset jäissä

Gossip Girl -sarjsta tuttu näyttelijä Blake Lively, 30, loukkaantui uuden elokuvansa The Rhythm Sectionin kuvauksissa joulukuun alussa. Hän teloi toimintakohtausta tehdessä kätensä niin pahoin, että kuvaukset piti keskeyttää välittömästi.

Deadline-sivuston mukaan Paramount-tuotantoyhtiö on päättänyt jatkaa kuvauksia vasta, kun Lively on parantunut täysin. Kuvausten piti jatkua 22. helmikuuta, mutta kuvauksiin odotettavissa on pidempi tauko.

Vakoojatrilleri perustuu Mark Burnellin kirjoihin. Livelyn lisäksi pääroolissa nähdään Jude Law. Elokuvan ensi-ilta on odotettavissa vuoden 2019 keväällä.

Kuvahaun tulos haulle elisa viihde mesta.net tom of

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone