Näyttelijätähti väitti pelastuneensa World Trade Centerin terrori-iskuista – järkyttävä valhe paljastui

Yhdysvaltalainen näyttelijä-koomikko Steve Rannazzisi on tunnustanut valehdelleensa olleensa töissä World Trade Centerissä, kun terrotistit ohjasivat lentokoneet torneihin tuhoisin seurauksin 11. syyskuuta 2001.

Näyttelijä on kertonut haastatteluissa seikkaperäisesti, kuinka hän siirtyi savuavan WTC:n katolle ja päätti lähteä monien muiden tavoin laskeutumaan portaita.

Rannazzisi kertoi myös, että palatessaan kotiin taksikuski yritti nyhtää häneltä 500 euroa lyhyestä taksimatkasta. Kotona häntä odotti tyttöystävä, nykyinen vaimo.

Valhe tuotiin julki keskiviikkona The New York Times -lehdessä. Koomikko kertoo asiasta myös Facebook-sivuillaan.

– Olen pahoillani ja pyydän nöyrimmin anteeksi uhrien omaisilta ja heiltä jotka pelastautuivat. Tiedän, ettei se riitä, Rannazzisi kirjoittaa.

Hän kertoo sepittäneensä tarinan muutettuaan pian iskujen jälkeen New Yorkista Los Angelesiin.

– Tunnen valtava häpeää. En tiedä miksi tein sen. Miten voin opettaa lapsilleni rehellisyyttä, kun omatuntoni ei ole puhdas.

Rannazzisi on näytellyt muun muassa elokuvissa Ostarikyttä (2009) ja The League (2009).

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone