Näyttelijä Dylan O’Brien on paljastanut tv-haastattelussa, että hän ja hänen kollegansa varastivat intiaaneille kuuluneita muinaisesineitä kuvatessaan Labyrintti – Aavikkokokeet -elokuvaa New Mexicossa sijaitsevassa autiomaassa.
Elokuvaa kuvattiin Albuquerquen vuoristossa, jossa sijaitsee muinainen intiaanien hautausmaa. Alueen maastossa paljon intiaanien luita, pääkalloja ja heille kuuluneita esineitä.
Kyseistä paikkaa ei ole käytetty aiemmin kuvauksissa. Näyttelijöille ja kuvausryhmälle painotettiin ennen kuvauksia, että maastosta ei saa ottaa mitään mukaan ja myös roskaamiskielto oli ehdoton
24-vuotias O`Brien kertoi haastattelussa, että ”kaikki veivät muistoksi jotain”.
Alueen suojelusta vastaava Roch Hart kertoo TMZ.comille, että jos esineitä ei palauteta, hän ottaa yhteyttä asianajajaan. Hart sanoo jo ottaneensa yhteyttä 20th Century Fox -elokuvayhtiöön esineitä vohkineiden henkilöiden tavoittamiseksi.
O`Brian kertoo myös, että hän sai kokea salaperäisiä seurauksia viikon päästä tapahtuneesta. Hänelle nousi korkea kuume ja hänen nilkassa havaittiin mysteerinen murtuma.




