Näyttelijä Miles Teller kieltäytyi rokotteesta ja toi koronan kuvauksiin – ja huonostihan siinä kävi

Näyttelijä Miles Teller kieltäytyi ottamassa Covid 19 -rokotetta ja on nyt tuonut koronaviruksen uuden televisiosarjansa kuvauksiin, Daily Mail -lehti kertoo.

Sivuston mukaan koko sarjan tuotanto keskeytettiin viime sunnuntaina sen jälkeen, kun joku tekijöistä oli saanut positiivisen testituloksen. Daily Mailin tietolähde paljastaa, että positiivinen testitulos tuli Telleriltä.

”Miles Telleriä ei ole rokotettu, eikä hän suostunut käymään testissä ennen kuvauksia. Nyt hän on tuonut viruksen sarjaan ja koko tuotanto on jouduttu keskeyttämään”, lähde kertoo.

Millerin edustaja kiistää väitteet, mutta kieltäytyy kommentoimasta asiaa tarkemmin. Paramount-yhtiön kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

”Suuren varovaisuutemme vuoksi olemme keskeyttäneet tuotannon väliaikaisesti, koska rutiinitesteissä erään henkilön koronavirustesti tuotti positiivisen tuloksen”,

Kummisetä-elokuvan spin off -sarja saa ensi-illan Paramount + -palvelussa vuonna 2022.

34-vuotias Teller näyttelee sarjan pääroolin. Hänet tunnetaan rooleistaan elokuvissa Project X, Sinkkuna suhteessa ja Divergent – Outolintu.

Lähde: Daily Mail

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. Kenkää tuollaiselle vastuuttomalle ihmiselle, joka ei välitä yhteiskuntavastuusta, eikä muiden terveydestä.

Kommentit suljettu.