Yhdysvaltalaisnäyttelijä Lou Cutell on kuollut 91-vuotiaana, kertovat useat mediat. Näyttelijän kuolinsyytä ei ole vahvistettu. Hän kuoli viime sunnuntaina.
Cutell tunnettiin parhaiten elokuvista Pee-wee’s Big Adventure (1985). Kulti, kutistin kakarat (1989) ja Kuokkavieraat (2005).
Hän oli mukana myös useissa televisiosarjoissa, kuten Seinfeld, Jäitä hattuun ja Hulluna sinuun. Hän teki viimeisen roolinsa Grayn anatomia -sarjassa vuonna 2015.
Cutell aloitti näyttelijän uransa Brodwaylla vuonna 1961 ja teki tv-sarjadebyyttinsä kolme vuotta myöhemmin The Dick Van Dyke Show`ssa.




