Näin Voice of Finland jatkuu ilman Ollia

The Voice of Finlandin livejaksot käynnistyvät Turun Logomossa 5.4. Helmikuussa kuolleen Olli Lindholmin tilalle ei tule uutta valmentajaa.

Muut valmentajat eli Anna Puu, Toni Wirtanen ja Redrama ottavat Ollin tiimiläiset ”omiin käsiinsä”.

Me tunnemme heidät paremmin kuin joku ulkopuolinen tyyppi”.

”Tämä on meille ennen kaikkea kunnia-asia, hoitaa tämä loppuun asti kunnialla

Anna Puu valmentaa Wilma Avantoa ja Veera Ventoa, Redraman valmennettava on Markus Salo ja Toni Wirtanen ottaa huomaansa Linda Smirnovan. Ollin laulajat muodostavat siis edelleen oman tiimin.

Ennen poismenoaan Olli Lindholm ehti valita ja sopia kaikkien tiimiläistensä kanssa kappaleet, joita kukin esittää livelähetyksissä.

Olemme tuotantotiimin kanssa keskustelleet tuotannon jatkosta yhdessä valmentajien kanssa, ja heidän ensisijainen toiveensa on jatkaa ohjelmaa kolmen tähtivalmentajan voimin. Tässä tilanteessa toiset tähtivalmentajat tuntevat  Ollin laulajat parhaiten, ja he ovat seuranneet kunkin laulajan matkaa kisassa hyvinkin läheltä. Haluamme kunnioittaa valmentajien mielipidettä asiassa ja heidän haluaan auttaa Ollin kilpailijoita vaativien livelähetysten aikana. Ollia ei tässä tilanteessa voi korvata kukaan.”

Olli ehti tehdä suuren osan valmennustyöstään kilpailijoidensa kanssa, mukaan lukien kaikki valinnat koskien livelähetysten kappalevalintoja”, toteaa vastaava tuottaja Tea Panula.

Livelähetyksissä kustakin joukkueesta etenee kaksi laulajaa semifinaaleihin ja kaksi joutuu lähtemään kotiin. Katsojat äänestävät jatkoon oman suosikkilaulajansa, ja toisen semifinaalipaikan päättää tähtivalmentaja. Kaikki kolme tähtivalmentajaa tekevät yhteisen päätöksen siitä, kuka Ollin tiimiläisistä pääsee semifinaaliin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone