Suomen ensimmäinen hiilinegatiivinen elokuvatuotanto?
Kyseinen elokuva on parhaillaan kuvausvaiheessa – nimittäin Aku Louhimiehen ohjaama Odotus.
Vastuullisuus toteutuu tuotannon kaikilla osa-alueilla ja on tärkeää myös elokuvan hahmojen elämäntavassa.
Odotus on Louhimiehen ja näyttelijä Inka Kallénin yhdessä käsikirjoittama rakkauselokuva, joka on saanut innoituksensa Juhani Ahon viime vuosisadalla julkaisemista tarinoista – etenkin romaanista Papin rouva.
Elokuvan teemat rakkaudesta, rehellisyydestä ja onnellisuuden kaipuusta tuodaan nykyaikaan keskelle poikkeustilan ympäröimää kesäistä saaristomaisemaa.
Elokuvan pääosissa nähdään Inka Kallén, Aku Hirviniemi, Andrei Alén ja Adeliina Arajuuri.
Odotusta kuvataan Turun saaristossa koko elokuun ajan.
Elokuva julkaistaan C More -suoratoistopalvelussa ensimmäisenä elokuvateatterilevityksensä jälkeen ensi vuonna.




