MOT: Presidentin tekijöiden piilotilit – TV1 Maanantai 19.10. klo 20:00
Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen paljastaa tänään MOT-ohjelmassa vaalirahakohun tiimellyksessä kertomatta jääneitä asioita.
Korhonen väittää MOT:n haastattelussa, että poliitikkojen ja puolueiden saamista vaalituista julkistettiin ja paljastui vaalirahoituskohun aikaan vain jäävuoren huippu. Korhonen julkistaa pian ilmestyvässä Maan tapa-kirjassaan aiemmin julkaisematonta sähköpostikirjeenvaihtoa muun muassa Sauli Niinistön vuoden 2006 presidentinvaalikampanjan varainkeruusta.
Korhosen mukaan kokoomus on näihin päiviin asti pitänyt piilossa merkittävän osan Niinistölle suunnatuista tuista.
Samalla hän kertoo Keskustan saamien vaalirahojen tietoisesta pimityksestä ja kuvaa MOT:n haastattelussa myös omaa rooliaan Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistyksen synnyssä. Korhonen ampuu kirjassaan kovia väitteitä myös omia puoluetovereitaan ja politiikan toimittajia kohtaan.
Vaalirahoituskohu syntyi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ehdokkaille annetusta vaalituesta. Vaalirahoituksiin liittyvistä rikoksista epäiltiin useita kansanedustajia.




