PMMP soitti viimeisen keikkansa lokakuussa 2013. Vasta nyt, syyskuussa 2016 Mira Luoti julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Tunnelivisio. Kuulemma Miran sooloura oli vähällä jäädä kotiäitiyden ja arjen jalkoihin. Albumin ja soolouran suurena taustavoimana on toiminut Arto Tuunela. Lopputulosta kuunnellessa voi todeta Miran päätöksen jatkaa musiikin parissa olleen tervetullut tapaus. Mirassa on valtavasti omaehtoisen tekemisen paloa ja raivoa. Tunnetta on pelissä. Mira ei ole lähtenyt miellyttämisen ja kosiskelun tielle. Tunnelivisiolla on säröä ja ristiriitaisuutta mutta myös tumman tunnelman alta sykkivää rakastettavaa luonnonlapsen sydäntä.
Tunnelivisiolla kauhotaan muistumia vuosikymmenten takaa, syntikkapopin kultaisilta vuosilta. 80-luvun kaikujen lisäksi dramaattinen mustahuulisynkistely on enemmän kuin länsä. Keikoilla Mira Luoti on esittänyt intensiivisen tulkinnan Mustan Paraatin Peilitalossa-kappaleesta. Viisu sopii Miran omien biisien rinnalle mainiosti – henkiseksi oppi-isäksi. Toisaalta liiallinen lokerointi on turhaa. Miran levy on täynnä synkempia mutta myös pirteämpiä indiehenkisiä pop-paloja. Punk-henkeä unohtamatta.
Levyn avaava Musta laatikko on mainio esimerkki Musta Paraati -tyylisestä tummuudessa piehtaroinnista. Pinnan alla on astetta kevyempi tekele mutta syntikoissa on värisyttävän retroa vivahdetta. Lähiölaulu on punk-henkisenä kaahailuna henkisesti sukua PMMP:n Matkalaululle. Mä annan sulle luvan on ehkä kiekon intensiivisin teos ja varsinkin teksti on viiltävän terävää. Puhu mulle rakkaudesta – yksinkertaisesti valloittava poprallatus, joka lyriikan osalta tarttuu astetta vakavampaan aiheeseen. Levyn nimikappale on kuin vanhaa Depeche Modea – vaikuttavaa mutta ei ihan helpointa hittimateriaalia. Voimaballadi Sitä tipahtaa pimeyteen pysyy pinnalla mutta levyn loppupuolella materiaali loppuu kesken. Varsinkin lyriikan osalta biisikatras kaipaisi haastavampaa kulmaa. Sanoitukset ovat koko levyn mitalla heikoin lenkki.
Tunnelivisio on parhaimmillaan aseista riisuvan tyylikästä ja menevää syntikkapop-retroilua, jossa on asennetta ja selkeä päämäärä. Levyltä henkivä omaehtoinen punk-asenne ja vahva draaman kaari tekevät Mira Luodin soolodebyytistä aikaa kestävän tallenteen. Tuunelan toimiessa laadun takeena, Luodin albumi on vahva ja hallittu esitys.
J.A.Kaunisto
Puhu mulle HULLUUDESTA, ei rakkaudesta 🙂 Mutta hyvin samoilla linjoilla oon tästä levystä noin muuten ylipäätään.
En tykännyt yhtään. Oli kyllä tosi huono levy. Rahat todellakin menivät hukkaan.