Milka Hakkarainen on mielenkiintoinen uusi dekkaristituttavuus. Ruotsissa asuvan Hakkaraisen esikoisteos Ei verta rantaa rakkaampaa (Myllylahti) sai juuri Suomen dekkariseuran myöntämän Vuoden esikoisdekkari -tunnustuksen.
Onneksi olkoon Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan johdosta. Mitä kunnianosoitus sinulle merkitsee?
Kiitos! Se on minulle tärkeä tunnustus varsinkin, kun olen jo monena vuotena seurannut Johtolanka- ja esikoisdekkari-palkintojen julkistuksia. En suoraan sanottuna olisi koskaan uskonut olevani palkittujen joukossa, joten tässä toteutui yksi unelma. Kunniakirja kannustaa jatkamaan kirjoittamista!
Esikoiskirjasi Ei verta rantaa rakkaampaa sijoittuu Ruotsin itärannikolle ruotsinsuomalaiseen yhteisöön, jossa alkaa tapahtua selittämättömiä kuolemantapauksia. Kirja on myös tarkkanäköinen kuvaus ruotsinsuomalaisuudesta ja sukupolvien yli kantavasta koti-ikävästä.
Mistä sait tarinaidean ja sysäyksen kirjoittaa kokonainen rikosromaani?
Huomasin heti Ruotsiin muutettuani, etten tiennyt juuri mitään ruotsinsuomalaisesta kulttuurista. Suomiseura oli esimerkiksi ihan uusi juttu, ja kieli, joka oli kiva sekoitus vanhanajan sanoja ja ruotsia. Nämä kun yhdisti paikkakuntamme Skutskärin kauniisiin merenrantamaisemiin, oli miljöö dekkarille valmis, ja mieleen alkoi putkahdella henkilöhahmojakin. Omalla äidinkielellä kirjoittaminen oli myös rentouttavaa todellisuuspakoa, kun ruotsin kieli tökki alkuaikoina pahastikin. Olen aina suunnitellut rikosromaanin kirjoittamista, joten genre oli helppo valinta.
Miten kauan varsinainen kirjoitusprosessi kesti? Mitkä olivat ihanimpia
hetkiä?
Kirjoitusprosessi oli sanalla sanoen pitkä. Kaikki sai alkunsa vuoden 2013 Nanowrimosta, eli kuukauden mittaisesta kirjoitustempauksesta, jonka aikana kirjoitetaan 50000 sanaa. Laadin synopsiksen, kirjoitin joka päivä ja sain sanamäärän täyteen. Sitten teksti jäikin pöytälaatikkoon. Joskus luin sen ja taisin tehdä korjauksiakin, mutta kirjoittelin välissä kaikkea muuta. Vasta vuonna 2019 päätin lähettää sen kaverille luettavaksi. Saman vuoden lokakuussa lähetin sen kustantamokierrokselle.
Ihanimpia hetkiä oli tietenkin yhteydenotto Myllylahdelta ja kustannussopimuksen allekirjoitus. Nautin kuitenkin suunnattomasti käsikirjoituksen editoinnistakin, koska sain esilukijalta ja kustannustoimittajalta kallisarvoista apua, joka näytti, mihin suuntaan tarina on vietävä.
Ei verta rantaa rakkaampaa on kerännyt kehuja Suomessa. Millaisen vastaanoton kirja on saanut ruotsinsuomalaisessa yhteisössä?
Eniten varmaan jännitin, mitä Ruotsissa itseäni kauemmin asuneet suomalaiset kirjasta tuumaavat. Olen kuitenkin saanut hyvää palautetta. Kaikki kannustavat viestit ja terveiset ovat olleet esikoiskirjailijavuoden kohokohtia. Kirjan kääntäminen ruotsiksi vaikuttaa toistaiseksi epätodennäköiseltä, mutta pidetään peukkuja!
Millä tahdilla aiot julkaista kirjoja vastedes?
Olisi mahtavaa pystyä julkaisemaan kirja kerran vuodessa. Ideoita on jo kymmeneen seuraavaan romaaniin, joten niistä ei ole pulaa, mutta kirjoittaminen on ihan oma työnsä. Toisaalta haluan, että kirjoittaminen tuntuu vastaisuudessakin hauskalta eikä muutu pelkäksi pakoksi. Maa kauhein isien, pian ilmestyvä jatko-osa esikoisromaanilleni, syntyi puolen vuoden sisällä, koska hahmot olivat minulle jo tuttuja. Nyt työn alla on aivan eri paikkaan sijoittuva dekkarikäsikirjoitus, jota on kasassa noin puolet, jos tämänhetkinen juonisuunnitelma ei muutu. Se, näkeekö tarina koskaan päivänvaloa, on vielä arvoitus.
Millaisia tavoitteita ja haaveita sinulla on kirjoittamisen suhteen?
Haluan julkaista lisää kirjoja ja tietenkin tulla taitavammaksi kirjoittajaksi. Yritän myös löytää tehokkaampia tapoja käyttää aikaani, koska olen tosi taitava välttelemään itse kirjoitustyötä. Vaatii itsekuria istua alas ja ruveta kirjoittamaan, joten siinä voi aina parantaa.
Millainen lukija itse olet? Mitä kirjoja olet lukenut viimeksi?
Luen tosi monipuolisesti. Tietenkin paljon dekkareita, mutta yöpöydälläni on aina myös fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta. Hiljattain olen lukenut esimerkiksi Emma Luoman jännittävän romaanin Perhosten aika ja Sari Rainion ja Juha Rautaheimon dekkarin Vainajat eivät vaikene, joka oli myös Johtolanka-ehdokkaana. Voin suositella kumpaakin!
Kuva: Fredrik Björkman, Arbetarbladet.
Milka Hakkarainen on asunut Ruotsissa yli kymmenen vuotta. Hän on työskennellyt uudessa kotimaassaan toimittajana ja suomen kielen opettajana ja julkaissut novelleja Suomessa ilmestyvissä lehdissä. Hänen esikoisteoksensa Ei verta rantaa rakkaampaa on saatavilla e-kirjana ja äänikirjana. Kuuntele näyte täältä.
