Mielensäpahoittajaa ei pysäytä mikään – 200 000 katsojan raja rikki

Tiina Lymin ohjaama Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja –elokuva ylitti 200 000 katsojan rajan eilen tiistaina 18.9.2018.

Kaikkieen elokuva on saanut 203 334 katsojaa. Elokuva tuli ensi-iltaan 24.8.2018 ja ylitti komean rajapyykin alle kuukaudessa.

”Olemme hyvin iloisia siitä, että elokuva kulkee edeltäjänsä jälkiä ja se on saanut myös saman verran katsojia samassa ajassa kuin Mielensäpahoittaja-elokuva. Näin komeaa tulosta ei voi kokaan pitää itsestäänselvyytenä ja vain muutama kotimainen elokuva vuodessa yltää tällaisiin katsojamääriin. Loppupeleissä yleisö päättää, mistä tulee menestys ja Mielensäpahoittajan charmi tuntuu purevan katsojiin edelleen”, elokuvan tuottaja Markus Selin toteaa iloisena.

Katso ajankohtainen perunakohtaus ilmoituksen alta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone