Michael Monroe ja Sami Yaffa innostuivat vanhasta bändistään – muistelivat samalla keikkakommelluksiaan – ”Sä et saanu sitä päähäs millään”

Michael Monroe’s Sessions -YouTube-sarjassa Hanoi-legenda Michael Monroe kutsuu suomalaisia muusikoita kanssaan studioon jammailemaan sekä vetämään lopuksi yhden heille tärkeän kappaleen.

Sarjan uusimmassa jaksossa Monroen kavereiksi saapuvat hänen korona-ajan keikkatrion jäsenet Sami Yaffa ja HIMin kitaristinakin tunnettu Linde Lindström.

”Sami Yaffa on ollut veriveljeni ja paras kaverini nuoruudestamme lähtien, ja meillä on aina todella hyvä viba ja yhteisymmärrys. Linde Lindströmiä en tuntenut aiemmin kovin hyvin, mutta kun Costellolle tuli kiireitä Popedan kanssa, niin pyydettiin Linde hänen tilalleen minun ja Yaffan kaveriksi trioon. Keikkoja tehdessämme me tutustuimme paremmin ja meistä tuli hyvät ystävät, Monroe perustelee soittajavalintojaan.

Kolmikko vetää sessioilla harvemmin livenä kuultavaa Monroen yhtyettä, Demolition 23:a. Vuosina 1993–94 aktiivisena olleen Demolition 23:n muodostivat Monroe, Yaffa, Nasty Suicide, Jimmy Clark sekä edesmennyt Jay Hening.

”Valitsin biisiksi You Crucified Me -kappaleen, jonka sävelsin aikanaan New Yorkissa hyvän ystäväni Little Stevenin (Rock and Roll Hall of Fame -muusikko/tuottajaa Steven Van Zandt) kanssa. Se levytettiin Stevenin tuottamalle Demolition 23 – albumille, joka julkaistiin vuonna 1994. Albumi on harvinainen, eikä sillä olevia biisejä paljon kuulla, eli siinäkin oli hyvää syy valita juuri se, Monroe taustoittaa.

Sessioiden lomassa Hanoi Rockissa vaikuttaneen rokkarit innostuvat muistelemaan myös vanhoja yhteisiä keikkakommelluksiaan.

”Mä aloin soittaa Japanissa 1992 Taxi Driverin riffiä väärin päin. Se oli tuskanen tilanne”, Yaffa aloittaa.

”Sä et saanu sitä päähäs millään, Monroe nauraa.

”Mä en saanut sitä mitenkään käännettyy. Ja olin silloin vielä siellä jossain lavan egorampilla, rumpujen yläpuolella kun mikäkin iso rock-tähti”, Yaffa naureskelee muistellen tapahtunutta. 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone