Michael Monroen edellinen studioalbumi Horns And Halos oli monipuolisuudessaan miellyttävä tekele mutta tarpeettoman siisti yleissoundi laimensi rokkimiehen raitojen räväkkyyttä. Tuore Blackout States on särmikkäämpi ja osaltaan kapeammalla kaistalla operoivaa perinnerokitusta. Uusia ovia ei availla mutta toisaalta bändikolminaisuus Monroe/Conte/Yaffa on tuunattu mehevän tiukkaan kuosiin. Steve Conten kitaroinnissa on terävää 70-lukulaista puristusta ja punkin särmää. Yaffa on porukan vahva osatekijä, ei itsetietoinen sooloilija. Toinen kitaristi Rich Jones on suoraviivainen rokkijätkä. Monroen bändi soittaa tiukasti mutta samalla vapautuneesti.
Kun viisuihinkin on löydetty menevää ja jalkoihin tarttuvaa rockin rullausta, albumi on miellyttävä ja vakaa kumppani. This ain’t no love song aloittaa tuimalla punkin potkulla persiille ja oikeastaan vasta toisena kuultava Old King’s road osoittaa albumin todellisen suunnan. Kyseinen kappale on tunnelmaltaan kuin edellisen levyn Ballad of the Lower East Side eli nostalgia rokkaa tykimmin. Kaksi keskitempoisempaa ja siistimpää viisua (Goin’ down with the ship ja Keep your eye on you) on valittu hieman outoon paikkaan mutta Bastard’s bash sekä Good old bad days rokkaavat jälleen Monroen tunnuslauseen mukaan – ’rock like fuck’.
Tosin kyseistä lausetta toistava R.L.F. on kiekon vaatimattomin ja kliseisin esitys. Myös Dee Dee Ramonen kynäilemä Under the northern lights vaikuttaa keskeneräiseltä välipalalta. Levyn nimibiisin voi huoletta nostaa kiekon helmien joukkoon ja muutenkin levy on vahvasti plussan puolella – pari biisiä vain jää vahvan biisikatraan varjoon.
Blackout States on yllättävänkin pirteä ja terävä, sataprosenttisesti rokkaava kiekko. ”Keep it simple, stupid”. Monroe ei katso tarpeelliseksi uudistua mikä lienee aivan oikea ratkaisu. Maailman muuttuessa yhä muovisemmaksi, on hienoa kokea aitoja asioita. 70-luvun rock ei lähde Monroesta pois kulumallakaan!
