Thrash metal -veteraani Testamentin laulaja Chuck Billy tiedottaa somessa koronavirustartunnastaan. Myös rokkarin vaimolla todettiin virustartunta.57-vuotias rokkari kertoo saaneensa varmistuksen lauantaina.Billy kertoo olonsa olleen huono palattuaan viime viikolla Euroopan kiertueelta. ”The Bay Strikes Back 2020” -kierroksella mukana olivat myös Exodus ja Death Angel.
Saman kohtalon ovat kokeneet muutamat Testamentin kiertuehenkilökunnan jäsenet. Muutamalla henkilöllä on todettu koronavirustartunta.
Myös Exoduksen Gary Holt on kertonut somessa kärsivänsä koronavirustartunnan oireista. Holt on käynyt myös testeissa mutta ei ole vielä saanut varmistusta.
Tietojen mukaan Death Angel -rumpali Will Carroll on ollut sairaalahoidossa vaikean sairauden johdosta.