Nuori brittibändi Messenger sekoittelee taitavasti vanhempaa akustishenkistä progea ja nykypäivän progressiivisen suunnan virtauksia. Perinteisempi kulma johtaa Meddle-levyn aikaisen Pink Floydin ja vaikkapa Jethro Tullin jäljille. Bändillä on taipumusta käyttää hienovaraisesti elektronisia temppuja kuin Radiohead. Tuoreimmista nimistä voi ilmoille heittää myös kolmikon Midlake, Porcupine Tree ja Pain Of Salvation.
Kiekko aloitetaan hyvinkin 70-lukulaisissa tunnelmissa. Tasapainoiset lauluharmoniat, huilu ja akustisuus sekä heittäytyvä kaunosieluisuus tekevät The return-kappaleesta albumin parhaita hetkiä. Bändi valuu viisu viisulta lähemmäs nykypäivää mutta meno pysyy akustishenkisenä. Viululla väritetty Piscean tide pysyttelee vielä folk-henkisellä linjalla mutta utuisen välkehtivä ja hieman arvoituksellinen Dear departure etsii jo kaikuja Radioheadin suuntaan. Perpetual glow of a setting sun kuulostaa jo vahvasti…Von Hertzen Brothersilta. Tosin Von Hertzen Bros. työstää iskevämpää ja suoraviivaisempaa materiaalia. Messenger jää leijumaan. Midnight olkoon albumin virallinen Midlake-tuokio. Arvoituksellinen maalailu Let the light in on kuin Radiohead-suhinoilla uudelleenmiksattua Simon & Garfunkelia – ”sisältäni portin löysin”.
Messenger luottaa hienovaraiseen ja kaunosieluiseen ulosantiin. Bändissä on potentiaalia vaikka mihin mutta debyyttilevytys jättää vielä kulkusuunnan suhteellisen avoimeksi. Tyypeiltä odottaisi ehkä hieman rohkeampaa otetta. Tyyli on puhdasta ja hyvin hallussa mutta millaista pihviä bändi haluaa jatkossa tarjota.
