Manserock stadionilla -konsertti: lavalla Martti Syrjä, Pate Mustajärvi, Mikko Alatalo ja Heikki Hela sekä paluun tekevä Negative

Tampereen Tammelan stadionilla järjestetään Manserock stadionilla -konsertti lauantaina 1.8.2026. Konsertissa esiintyy Kaikkien aikojen Manserockorkesteri solisteinaan Martti Syrjä, Pate Mustajärvi, Mikko Alatalo ja Heikki Hela. Orkesterin yksi lisäsolisti julkaistaan joulukuussa.
Kokoonpanossa soittavat rumpali Aku Syrjä, basisti Sami Ruusukallio, kosketinsoittaja Kalle Ruusukallio sekä kitaristi ja orkesterin tuottaja Juha Torvinen. Taustalaulajina toimivat Toni Lähteenmäki, Nelli Petro ja Kalle Ruusukallio.

Lisäksi lavalle nousee paluun tekevä Negative-yhtye.

Illan avaava Negative tekee paluun 13 vuoden jälkeen lavoille. Yhtye teki merkittävää kansainvälistä uraa 10 vuoden ajan. Bändi keikkaili ympäri maailmaa aina Japania ja Kiinaa myöten. Negative soitti viimeisen julkisen keikan vuonna 2013.

“Onpa hienoa ja samalla hyvin nostalgista käynnistää NEGATIVE, jonka paluuta on kyselty kaikki nämä vuodet. Nyt oli oikea aika palata pelikentälle, ja antaa monille hyvin tärkeiden ja rakkaiden biisien soida livenä. Olemme poikamaisen innoissamme!”, sanoo Jonne Aaron.

Konsertti-iltaa lämmittelee tamperelainen DJ-lupaus Tuomas of Finland, joka on esiintynyt muun muassa Yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-kisojen avajaistapahtumassa.

Konsertin lipunmyynti on käynnissä Lippu.fi:ssä. Permannolle ja osaan katsomoista on 18 vuoden ikäraja. Katsomosta on varattu alueita, jotka on sallittu kaikenikäisille. Suositusikäraja on 15 vuotta. Tätä nuoremmat toivotaan osallistuvan tapahtumaan aikuisen seurassa.

Konsertin pääsylippu on myös lippu Tampereen joukkoliikenteen eli Nyssen kyytiin. Matkustusoikeus alkaa kahta tuntia ennen konsertin ovien avautumista ja päättyy kaksi tuntia konsertin päättymisen jälkeen.

Manserock stadionilla, Tammelan stadion, Tampere
Manserock-orkesteri ja Negative
La 1.8.2026
Portit klo 18.00

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone