O: George Miller. PO: Tom Hardy, Charlize Theron. 121 min. K-16.
Australian uuden aallon tunnetuimpiin elokuviin lukeutuva, yhteiskunnallisten rakenteiden romahtamista enteilevä George Millerin Mad Max (1979) esitteli yleisölle nahka-asuisen antisankarin ”Mad” Max Rockatanskyn. Lopullisen muotonsa Millerin bensiinin katkuinen, synkkä ja degeneroitunut maailma sai jatko-osassa Mad Max 2 –Asfalttisoturissa (1981), jonka ydintuhon jälkeinen dystopia on määrittänyt populaarikulttuurin postapokalyptista kuvastoa niin vahvasti että näyttää nykyään kliseiseltä.
Max lepuutti jalkaansa kaasulla Australian joutomailla vielä Mad Max – ukkosmyrskyssä (1985), mutta 1990-luvulta asti suunniteltua neljättä osaa saatiin odottaa aina näihin päiviin. Sittemmin lähinnä lastenelokuvien kanssa puuhastelleen Millerin paluu toiminnan pariin on hämmästyttävän hyvä.
Mad Max: Fury Road ei ole oikeastaan jatko- tai esiosa, ei liioin uusintafilmatisointi, vaan lisää hevosvoimia moottoriinsa saanut tuttuun ympäristöön sijoittuva uuden trilogian alku. Miljöö on yhä globaalin tuhon jälkeinen aavikko, jossa elossa selvinneet taistelevat luonnonvaroista ja kulttuuri on taantunut parilla tuhannella vuodella. Romusta ja autonosista kyhättyjen taisteluvaunujen ratsastajat näyttävät hirviömetallibändin jäseniltä mutta liikkuvat ketterästi kuin akrobaatit.
Hulluus on entistä syvempää ja sen ilmenemismuodot konkreettisempia. Maxin päänsisäiset ongelmat esitetään visuaalisina harhoina, joissa kuolleet lapset jäytävät sielua. Suhteessa ympäröivän maailman sairauteen hän vaikuttaa kuitenkin liki selväjärkiseltä kaverilta.
Asfalttisoturin roolissa maailman tähteyteen nousseen Mel Gibsonin on korvannut tuoreempi kasvo Tom Hardy, joka selviää vähäsanaisesta kärsivän kostajan roolistaan. Asiaa auttaa, että hänen rinnalleen on kirjoitettu karismaattisemman näyttelijän (Charlize Theron) esittämä tasavahva naisrooli.
Kuin kädenojennuksena vanhoille faneille veden ja bensiinin avulla ihmisiä orjuuttavan Immortan Joen rooliin on valittu Hugh Keays-Byrne – sama mies, joka esitti Maxin päävihollista jo vuonna 1979. Toecutterissa pelottavaa oli arvaamaton mutta aforistinen sekopäisyys, mutta Immortan Joesta on riisuttu kaikki inhimillisyyden rippeet ja jäljelle on jäänyt pelkkä paholaismainen hirviö.
Mad Max: Fury Road tekee turhaksi yhden baaripöydän suosikkiväittelyistäni, missä elokuvassa on kaikkien aikojen paras takaa-ajokohtaus. Fury Roadissa sen kesto on kaksi tuntia, ja siinä käytetään ilahduttavan paljon aitoja stuntteja digitaalisen romurallin sijaan. Vähät suvannot käytetään hahmojen, uskonnollisen mytologian ja yhteiskunnan hierarkkisen rakenteen taustoittamiseen.
Katsomiskokemus tuntuu aistit ja mielen mukavasti turruttavalta urheilusuoritukselta, jossa ei juuri tankkauspisteessä piipahdeta.
J. K. SILVENNOINEN
Elokuva on katsottavissa Elisa Viihteessä.
