Maailmankuulun artistin henkilöllisyys selvisi – pahoinpiteli ruotsalaismiehen kadulla Tukholmassa

Expressen-lehti uutisoi maanantaiaamuna, että maailmantähden statusta kantava artisti syyllistyi pahoinpitelyyn Tukholmassa sunnuntai-iltana. Asiasta uutisoi myös MTV3.

Nyt TMZ-sivusto kertoo, että asialla olivat yhdysvaltalainen rap-tähti A$AP Rocky ja hänen miehistönsä. Heidän väitetään pahoinpidelleen miehen ja jättäneen hänet verisenä kadulle iltakymmeneltä sunnuntaina. Todisteena on myös TMZ:n julkaisema video.

Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä ja yrittää muodostaa kokonaiskuvan erilaisista kertomuksista. Viranomaisilla ei ole toistaiseksi virallista tietoa räppärin osuudesta tapahtumaan.

A$AP Rockyn leiristä kerrotaan TMZ:lle, että he vain ”vastasivat hyökkäykseen puolustautumalla”. Eräs silminnäkijä puolestaan kertoo pahoinpidellyn miehen kopeloineen häntä aiemmin ja räppäri päätti antaa rangaistuksen. Toinen henkilö väittää, että kyseinen mieshenkilö seurasi A$AP Rockya ja joutui sen takia pahoinpidellyksi.

A$AP Rocky eli Rakim Mayers,30, on parhaillaan maailmankiertueella. Hänen on määrä esiintyä elokuun puolivälissä Blockfestissa Tampereella.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone