Lumiauramies. Ohjaaja: Hans Petter Moland. Pääosissa: Stellan Skarsgård, Pål Sverre Hagen, Bruno Ganz. 116 min. K-16.
Nils Dickmanilla (Stellan Skarsgård) on tärkeä tehtävä pitää norjalaisen vuoristokylän tiet ajokunnossa. Kun hänen poikansa kuolee hämärissä olosuhteissa, aloittaa vuoden kansalaiseksi valittu auramies yhden miehen kostonsa, jossa hän rikollinen rikolliselta pieksee esiin tiedot poikansa yliannostuksesta vastuussa olevista. Vasikat hän säilöö ruumispusseissa hyisiin vesiin, kunnes jäljellä on enää suurin kiho.
Hans Petter Moland on nähnyt Coenin veljesten ja Quentin Tarantinon tuotannot sekä Morten Tyldumin Headhuntersin, mutta vielä selkeämmin Auramiehessä näkyvät vaikutteet Norjan kaikkien aikojen suosituimmasta tv-sarjasta Lilyhammerista. Italialainen mafioso on vaihtunut ruotsalaiseen maahaanmuuttajaan, mutta muutoin talvisiin kyliin sijoittuvat, norjalaisen yhteiskunnan ylivertaisuutta ihastelevat rikoskomediat yhtenevät monin tavoin. Molandin näkemys on tosin mustempi ja hauskempi.
Lumiauramies rakentuu samalle pohjolan eksotiikalle, joka on nostanut nordic noirin maailmanmaineeseen. Lumihuippuiset vuoret kehystävät lähes jokaista kuvaa ja lunta pyryttää jatkuvasti. Philip Ogaarin kamera vangitsee lumimassat ja pohjoisen vuorokauden vaihtelevat värisävyt mutta tallentaa myös pieniä, usein koomisia ja tunnelmaa luovia yksityiskohtia.
Elokuva viljelee viittauksia ja parodioi etenkin rikoselokuvan genreä leikittelemällä gangsterien nimillä ja tappamisen helppoudella. Jokaisen ruumiin, joita elokuvassa riittää, jälkeen kankaalle heijastuu lakoninen ”kuolinilmoitus”. Kaavamaisen rakenteen tahti on alati kiihtyvä, mutta se onnistuu juuri ja juuri säilyttämään tehonsa tarjoamalla naurut vielä lopussakin.
Juonta edistämätön, näennäisen joutavanpäiväinen, odottavien ihmisten turinaa jäljittelevä dialogi on paikoin varsin onnistunutta käsitellessään pohjoismaista hyvinvointivaltiota erilaisista näkökulmista. Naiset eivät kuitenkaan ääneen pääse machomiesten keskellä kuin elatusmaksuista kiistellessään. Elokuvassa nähdään vain kolme naista, joista yksi jättää miehensä, toinen on sen jo tehnyt ja kolmas käy sylkemässä puolisonsa haudalle.
Pål Sverre Hagenin esittämä huumeparoni on yksiulotteinen tyyppi, jonka tunnelataus viedään jokaisessa kohtauksessa räikeästi yli. Hagenin yliviritetylle kohkaamiselle tuo vastapainoa Skarsgård, jolle rooli on jo neljäs Molandin elokuvassa. Dickman on kuin Taksikuskin Travis Bickle puhdistaessaan keltaisella ajoneuvollaan kadut roskasakista. Hiljaisen, kivikasvoisen kostajan esikuvista muistuttaa myös Kaspar Kaaen ja Kare Vestrheimin musiikki western-viittauksillaan.
J. K. SILVENNOINEN
