Vaikka grungejuuristaan tunnettu Sub Pop Records julkaisee nykyään kaikkea mahdollista indiepörinää, hauras folk ei ensimmäisenä tule mieleen yhtiön leipälajien listalla. Australialaisduo Luluc julkaisee toisen albuminsa Sub Popin kautta – Steve Hassett ja Zoë Randell ovat syvällä 70-lukulaisessa pehmofolkissa ja etsimättä Nick Drake sekä Simon & Garfunkel voidaan heittää kiintopisteiksi. Albumia on ollut tuottamassa The National-yhtyeen Aaron Dessner, joka varmasti tuo julkaisulle mediahuomiota.
Luluc on pääosin akustista kitaraa ja Zoë Randellin kuulasta ääntä. Albumin yleisilme on pehmeän pyöreä, lievä alakuloisuus muuntuu loppupeleissä kauneuden ilmentymiksi. Laulelmallinen ulosanti ja henkilökohtaisia huomioita tekevä lyriikka vie kuulijaa lämpimään transsiin. Randellin äänessä on ripaus harmautta ja varsinkin kymmenen viisun pakettina ääneen kaipaisi lisää väriä. Vokaalisuoritus kertautuu loppupeleissä turhankin staattisena.
Vaikka ensimmäisten viisujen kohdalla Luluc vaikuttaa tekevän hiilipaperikopioita 70-luvun pop-folkista, levyn edetessä huomaa hienovaraista irtiottoa kohti nykypäivää. Early night -kappaleen särisevä sähköinen vivahde tuo folk-trippailuun luonnetta ja Tangled heart -kappaleen utuisen kaihoisa sähkökitara tuo pophenkiseen kappaleeseen mukavan lisämausteen. Gold on the leaves voisi sopia Nick Caven suuhun. Without a face ottaa tuntumaan vuosikymmenten takaisen brittifolkin harmoniaan.
Luluc ei pyri suuriin irtiottoihin – laulelmallinen folk etsii säveliä kirkasotsaisesti ja kaunosieluisesti. Ripaus harmautta ja alakuloa tekee albumista kuuntelukelpoisemman, elävämmän. Tällä kertaa kauneus ei ole katsojan korvissa vaan jokaisessa albumin viisussa. Kiekko viihdyttää kymmenen biisin ajan mutta unohtuu myös nopeasti. Varsinkin vokaalisuoritukseen olisi odottanut lisää vereslihalla oloa – parissa biisissä Zoë Randellin ääni lipuu huomaamatta ohi vanhoja esikuvien varjostamana.
